Produced by Tapio Riikonen
Omistaan eläjiä
Kirj.
Lapualla,
J. W. Hissan kustannuksella.
Oulussa,Oulun Uudessa Kirjapainossa,1889.
Omistaan eläjiä:
I. Kylän laiskin mies
II. Kylän vähäväkisin mies
III. Kylän toimellisin ihminen
Iv. Ylemmillä asteilla
"Tekö lähdette minua viemään?" kysyi muudan tutkimusretkellä olevamatkustaja eräältä keski-ikäiseltä mieheltä, joka ahkerasti puuhailihevosensa ympärillä muutaman kestikievarin kartanolla.
"Minä", vastasi mies ja katsoa vilkasi matkustajaa silmiin.
"Mutta teidän hevosenne näyttää olevan märkänä; olette kai juuripalanneet kyytiä viemästä?"
"Ei … minä olen päinvastoin tuonut kyytiä, sieltä näin, johon temenette. Hevonen on syönyt jo pari tuntia, kyllä se jaksaa, varsinkinkun se vielä vähän … ja ettehän te niin kovasti…?" selitteli miesja tuhrasi käsiseljällänsä nokkaansa.
"Ei suinkaan minulla mitään hengen hätää ole", sanoi matkustaja.
"Senhän minä hetikin näin… Näytätte siivolta mieheltä … ja minäsaan kaksi kärpästä yhdellä lyönnillä —. Täytyy ansaita näinä ahtainaaikoina, missä vähänkin sopii, ja tuo kestikievarin isäntätäkin tuo…"puheli mies elähtyneenä.
Kun matkustaja älysi, että kyytimies halusi vielä vähän syötellähevostansa, meni hän hetkeksi kestikievarihuoneesen.
Siellä oli kestikievarin isäntä häntä vastassa.
"Heh — heh — heh! Onpa sitä huolta ja vaivaa kestikievarillakin.Laita hevoset kaikille matkustavaisille edes ja takaisin, se ei olejuuri helppo asia … pään päälle se kostaa kun kostaakin. Heh — heh— heh… Olipa se kahden isännän, jos ma sain teitäkään tästälähtemään, mutta tuo sattui toki tulemaan, heh — niin on tiukka, heh— ja nyt te pääsette hänen kanssaan menemään, heh — heh…Oivallista, mutta mieltä siinä tarvitaan… Mutta eikö teillä olemitään väke…"
Samassa näkyi kyytimiehen naama ovessa.
"Joko nyt?" kysyi matkustaja.
"Minä olen valmis", sanoi kyytimies.
Matkustaja sieppasi vähäiset matkakapineensa ja kiirehti rattaille.
"Oliko tuo isäntä vähän…?" kysyi matkustaja rattaille päästyään.
"Olipa tuo hyväsestään."
"Onko pitkästi kaupunkiin?"
"Runsaasti kolme peninkulmaa."
"No sitten ajamme."
Kesäkuun alkupuoli oli. Pohjolan aurinko loimotti kaikellalumoamis-voimallansa taivaan laelta. Häikäisevä, lämmittävä, elvyttävävalo ja lämpö toi kuolleelle luonnolle uutta elonvoimaa ja virkeyttä.
Seutu, jota he nyt kulkivat, ei ollut mikään ihana, eikä viehättävä.Tie kulki pitkin korkeanlaisia ja laajoja porohiekkaisia harjanteita,jonka vuoksi seudun metsäkin oli vaivaiskasvuista tarringaista.Ainoastaan sinne tänne oli joku ihminen koettanut asuntoansa perustaa,mutta kovan luonnon tähden olivat ne jääneet autioiksi. Tämänyksitoikkoisuuden vuoksi vaipui matkustaja yhtäkaikkiseen, melkeinpäpuoleksi nukkuvaan tilaan.
Yksitoikkoinen seutu loppui nyt ja eteen aukesi silmäsiintoja laveastihyvästi viljeltyjä maita muhkeine taloineen. Tässä havahtui matkustajatäyteen virkeyteensä ja alkoi tehdä havainnoitansa.