Produced by Tapio Riikonen
DON RANUDO DE COLIBRADOS eli KÖYHYYS JA YLPEYS
Komedia viidessä näytöksessä
Kirj.
Suomentanut K. J. Gummerus
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1867.
Don Radudo de Colibrados, ylimys Espaniassa.
Donna Olympia, hänen puolisonsa.
Donna Maria, heidän tyttärensä; rakastunut Gontsaloon.
Eugenia, Marian sisar, nuori neiti.
Gontsolo de las Minas, espanialainen aatelismies; rakastunut
Donna Mariaan.
Isabella, Gontsalon sisar.
Eleonora, Donna Marian kamaripiika.
Gusman, Don Ranudon palvelupoika.
Pedro, Don Ranudon lakeija.
Oikeuden palvelia.
Talonpoika.
Notarius.
Erään valeruhtinaan joukko, jonka seassa:
Tulkki ja
Hovinarri.
Näytelmäpaikka on eräässä maakaupungissa Espaniassa.
Ensimäinen kohtaus.
Gontsalo de las Minas. Isabella.
Gontsalo. Kylläpä niinkin, rakas sisareni! Tämä avioliitto ei tosintuota minulle mitään hyötyä; mutta te tiedätte, ettei minun rakkautenikatso etuja. Heidän sukunsa on vanhempi kun meidän, se on tosi; muttameidän ei ole sentähden vähemmän aatelinen. Voivatko he luetella suuriamiehiä suvustaan, niin voimme me tuoda esiin rikkautemme, ja panna senheidän ynseän kurjuutensa rinnalle, joka on suurempi kun sanoillataidetaan kertoa. Mutta, kuten sanon, rakas sisareni, minä en katsoetuja; minun sydämessäni palaa sula ja puhdas rakkaus heidäntyttäreensä, Donna Mariaan, jonka kohtalo käy minun sääliksi, eiainoastaan hänen köyhyytensä, mutta myöskin hänen hurjapäistenvanhempainsa tähden, mitkä ylpeydellään ovat joutuneet puheenaineeksikoko kaupungissa ja joista koko Espanian kansa saa syyttömästi kärsiä.
Isabella. Armas veljeni! Minulla ei ole mitään tässä vastaansanomista;hänen köyhyytensä olisi täydelleen autettu teidän varoillanne: muttamiksi meidän tulee nöyrtyä tuollaisille? Miten voittekaan rakastuapereesen, joka ylönkatsoo teitä. Tulisihan teillä olla niinkään paljonkunniantuntoa, että, havaitessanne vähintäkään ylönkatsetta, olisittekääntyneet selin heihin, ettekä olisi enää muistaneet sellaistarakkautta.
Gontsalo. Oi, armas sisareni! Tepä ette tietäkää mitä rakkaus on; silläjos sen tietäisitte, ette noin puhuisi. Minun kunniani tunto on tässäasiassa usein sotinut rakkauttani vastaan, mutta rakkaus on ainavoittanut.
Isabella. Mutta kun havaitsette, ettette millään voi saada toivojannetoteutumaan, eikö teidän silloin pitäisi, kuten järjellinen ihminen,luopua sellaisesta rakkaudesta?
Gontsalo. Oi ei! Hänen vanhempainsa ylönkatse ei voi sammuttaa minunrakkauttani, se yhä vaan enemmän yllyttää minua, se on kun öljy tuleenvuodatettuna.
Isabella. Oh veljeni! jopa rupeette romaaniurooksi. Tuollainen rakkauson mielestäni sangen runollinen.
Gontsalo. Kaikki toivoni ei vielä ole sammunut. Vielä on kipinäjälellä; sillä minä toivon, että kun heidän kurjuutensa on noussutkorkeimmalleen, he, kun ovat puutteesen kuolemaisillaan, vihdoinluopuvat tuosta ylönpaltisesta ylpeydestään ja suostuvat antamaantyttärensä kunnolliselle miehelle, joka varallisuudellaan voi heidätpelastaa suurimmasta hädästä.
Isabella. Minä havaitsen tuosta puheestanne, Gontsolo parka, ettettevielä tunne oikeen heidän ylpeyttäns