Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus kasakkamajoituksen ajoilta
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström,1902.
(Kuvaus kasakkamajoituksen ajoilta)
Kertova runoelma yhdessätoista laulussa
Heli hienohelma, neitsyt nuori, orpo, ottotytär Sankolassa seisoi luhdinsolass' sunnuntaina, päivä lempeästi läikkyi kasvoillaan, olkapäillä välkkyi kaunis kassa.
Nuori tuomi tuoksui luhdin luona, varjo valui Helin suortuvilta, kun hän liinan sitoi leuvan alle, sinikirstust' otti virsikirjansa, rippilahjan itse rovastilta.
Päivän alla siinti suviseutu,
harjun rinta kevään koruissansa,
virran valkolanka laaksoon luisti;
Heli kaikkialle katsoi iloissaan
alas astuessaan luhdistansa.
Haassa linnut lauloi täyttä rintaa, vihantana seisoi nuori kaura, hyttyisparvi pyöri purpurissa, lahti aivan tyynnä, metsä mietteissään, pelloll' eiliseltään lojui aura.
Säyseemmin jo nousi kengän korot, kun hän kulki kirkonkylää kohti, yli kirkon leijui poutapilvet, aatos leijui sinikirjo-niityillä, poskipäillä raikas puna hohti.
Kaunis Heli kotikutoisissaan keskell' lensehintä poutasäätä, hento povi nousi astunnasta, metsäpolku silmissänsä karkeloi, kaikki koivut nyökyttivät päätä.
Iloiten hän ohi töllein astui, sieltä virsikannel pihaan raikui, valtatiellä kulki kirkkokansaa, yli kunnaiden ja latvain laineiden kellot tapulista korpeen kaikui.
Kaunis nähdä oli Heli nuori, kylän kukka, armain armahista, jalka liikkui niinkuin hienon hirven, joka ensi kesää kiertää yksinään tietämättä suven soitimista.
Kun hän kirkkoon astui arastellen, tuntui tullessansa ihan siltä, kuin hän toisi havun, kielon tuoksun, kuin ois haavan suhu soinut hameissaan poikain katsoessa lehteriltä.
Päänsä rukoillen hän penkkiin painoi, sitten hiljaa istui saarnaa kuullen niinkuin syksytuulta, joka luhdin nurkkaan kiertää maailmalta kaukaa matkoillaan soiden tarinoitaan tuomipuulle.
Alttartauluun arka katse hiipi, himmeet muistot nuorta rintaa puisti, ristin juurella hän näki vaimon, joka tuskissansa väänsi käsiään, oman äitinsä hän silloin muisti.
Muisti nälkävuoden mustat aaveet,
silloin miero syyti säveleitä,
pohjan mailta hoippui kalpeet joukot;
Heli äidin kanssa kulki kyyryissään
kaiken ahdistuksen jyrkänteitä.
"Äiti, äiti, joko pirttiin päästään,
Helin on niin nälkä, Heli lankee,
miksi, äiti, on sun kätes kylmät,
katso, lumitähdet puissa kimmeltää,
äiti, äiti, älä kaadu hankeen!
Nouse äiti rakas nukkumasta,
meitä tähdet seuraa lentä