Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kuvaus isoäidin ajoilta
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1922.
Omistettu rakkaan
Äitini
muistolle.
Harjulan rouva ajoi häkkirattaillaan lumisohjuista tietä. Hän ohjasiitse hevostaan ja puheli puoliääneen itsekseen. Sellainen oli hänentapansa.
— Parolan oraat näyttävät hyviltä, mutta ei ihmekään, heillä olihyvä siemen. Mutta Seppälän laiho on harvaa, siitä pellosta ei vaintule monta kuhilasta. — Kas — Hilda Hanénko siinä kävelee? Ja niinkoukussa, Hilda raiska. Ukko on kai taas pauhannut kotona. Ja pojatmukana kuten tavallisesti. Voin ottaa hänet kärryihin. Tietysti hän onmenossa asemalle. Hän on hirveän utelias, ihmisparka.
Rouva pysäytti hevosen tavattuaan kiinni käräjäkirjurin rouvan,joka selkä kumarassa käydä taapusti tien syrjällä. Pyörien jyrinänkuullessaan hän seisahtui ja tervehti.
— Nouse kärryihin, Hilda. Oletko asemalle menossa?
— Olen, sinnekö sinäkin?
— Käyn siellä noutamassa maitohinkit. Rengeillä on paljon työtä, kunkevät tuli niin äkkiä.
Rouva Hanén kätki hymynsä. Vai maitohinkkejä hakemaan! Kunpa vain eiolisi jotain muutakin asiaa siinä sivussa. Hän kokoili hameenhelmansaja kiipesi kärryihin.
— Ei, pojat, te saatte kävellä, sanoi Harjulan rouva pojille, jotkavalmistuivat nousemaan äidin jäljestä rattaille. — Rusko ei jaksavetää niin monta. Teillä on nuoret jalat. Juoskaa kärryjen jäljestä.
Hilda rouva loi säälivän katseen poikiin, joiden kasvoilla selvästikuvastui katkera pettymys.
— Elviira on sentään turhantarkka hevosten suhteen, ajatteli hän.
Ääneen hän lausui:
— No, tänäänhän he tulevat?
— Niin Pikkupappilan väkikö? Taitavat tulla. Heitäkö vastaanottamaanolet matkalla?
— Oli muutenkin asiaa kauppapuotiin, niin pistäyn samalla katsomassaja tervetulleeksi toivottamassa. Onhan Anna tavallaan sukuakin. Januoruudenystävä.
— No siihen sukulaisuuteen en minä ainakaan paljon perusta. Anna oli
Schöringeille sukua, ei meille.
— Mutta kumminkin Herman Schöringin oikea serkku, siis Oliviankin. Ja
Hermannin kasvattisisar sen lisäksi.
— Niinpä kyllä, sanoi toinen äreästi. — Ellei Gustaava täti olisiottanut taloa täyteen sukulaisia ja orpolapsia, olisi Kauniala ehkävielä pystyssä. Eikä Olivian olisi tarvinnut joutua sukulaistenarmoille.
— Ja kuolla köyhyydessä. Olivia parka! säälitteli Hilda rouva.
— Olivia ei osannut pitää miestään kurissa. Herman oli tuhlari.
— Niin oli, niin oli. — Ja nyt palaa Anna tänne synnyinseudulleen. Jakappalaisen rouvana. Ovat tainneet elää ahtaissa oloissa näihin asti.
— Hyvinkin. Annan mies velkaantui jo ylioppilasvuosina. Gustaava tätikyllä vastusti heidän avioliittoaan juuri sen vuoksi. Suuri lapsiparviei tietenkään ole velkataakkaa vähentänyt. Opettajantuloilla ei suurtaperhettä elätetä.
Hilda rouva huokasi vastaukseksi. Hän tiesi itse hyvin, mitä köyhyysmerkitsi.
— Kas, tuossahan ajavat rovastin nelipyöräiset.
— Ja ruustinna mukana. Hän tahtoo kai itse olla vastaan ottamassa.
Kas, kas, miten kohtelias