Produced by Tapio Riikonen
Kuvaelma kansan elämästä
Kirj.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1882.
Eräässä paikkakunnassa on muiden joukossa kaksi talonpojan taloa;Kolkkila on toisen ja Kirrilä toisen nimi. Talot ovat siksi likitoisiaan, että talojen asukkaat tuntevat hyvin toisensa —sisällisestikö? ei, ei, niin tarkoin eivät he ainakaan kaikin tunteneettoisiansa, vaan tuo tunteminen oli paremmin ulkonaista tuntemista,nimittäin semmoista tuntemista, kuinka rikkaita kummankin talonasukkaat olivat, kuinka paljon heillä oli maallisia tavaroita, kuinkapaljon heillä oli lapsia, kuinka he olivat komeoita, kuinka paljonheillä oli kunniaa j.n.e., semmoista tuntemista oli ainaki suurimmallaosalla noiden talojen asukkailla toisistansa. Kertomuksessammenimitämme kummankin talon isäntää talojensa nimellä, toista Kolkiksi jatoista Kirriksi.
Katselkaamme kummankin noiden talojen sekä sisällisiä että ulkonaisiaasioita erikseen.
Kolkkila oli vielä velkainen talo ja sen isännällä ja emännällä oliniin paljon lapsia, että heitä määrittävä luku oli lähinnä kymmenennumeroa, alhaalta päin lukien. Lapset elivät kaikki ja olivat terveitäja virkkuja lapsia; heistä oli toiset isompia, toiset pienempiä,tiettypä se. Talon isäntäväki olivat tyhjästä alkaneet elämänsä, jonkavuoksi eivät he vielä olleet saaneet kaikkia velkojansa maksetuiksi.Mutta Kolkki oli laittanut maansa ja koko taloutensa hyvään voimaan.Sentähden tulivat he ison lapsilaumansa kanssa hyvästi toimeen,semminkin kun hyvä järjestys oli kaikissa talouden toimissa heidänalituisena apunaan. Kaikki heidän lapsensa olivat puhtaissa jaterveissä vaatteissa, eikä heidän elämästään eikä toimeen-tulostaanpuuttunut mitään, sillä ne oli aina kodista saatavina, jos kohtakinvielä velkaakin oli. Kolkki oli niitä miehiä, joihin nouseva valistusalkoi tunkea säteitänsä ja lämmittää ja elähyttää jäykkää suomalaistarintaa. Hänelle tuli useammat sanomalehdet ja nuorta kirjallisuuttarakasti hän hartaasti. Sentähden osti hän aina parhaat ilmestyvätkirjat ja kirjastonsa paisui ajan pitkään melkoiseksi kirjastoksi. Hänoli välttävä kirjoitus- ja laskumies ja mitä hän itse osasi, sitä hänopetti lapsillensakin. Kaikki hänen lapsensa olivat hyviä lukijoita jakotona oleva kirjasto tuli heille rakkaaksi ja suureksi elämänohjeeksi. Vanhemmat rakastivat keskenänsä toisiansa ja lapsiansa, jalapset vuorostaan vanhempiansa.
Kaiken tuon ulkonaisen elämänsä tietäen ja tuntien perheensäsisällisenkin tilan, piti Kolkki itseänsä ja perhettänsä — ihmisinä.Usein hän tunsi sisällistä iloa ja rauhaa tykönänsä siitä, että hänihmisenä, kansalaisena ja perheen isänä on täyttänyt kalliinkutsumuksensa. Hänen ilonsa tuli oikeen täydelliseksi silloin, kuin hänhuomasi ison, terveen lapsilaumansa, sillä hän huomasi silloin, ettäJumalakin häntä rakastaa, koska on uskonut hänelle niin paljon lapsia.Väliin kun joku suuttui Kolkille, soimasi hän häntä tavallisesti —ainakin takapuolella — velkakirjoilla, mutta Kolkki ei tuommoisista,mielestänsä tuhmista puheista, ollut millänsäkään, vaan antoi ne mennätoisesta korvasta sisälle ja toisesta ulos. Kaikki kunniakkaat jatunnolliset ihmiset kunnioittivatkin Kolkkia kunnollisena jatunnollisena kansalaisena ja perheen isänä ja tuo oli enempi Kolkinmielestä kuin tuhmien ihmisien parjaaminen ihan viattoman asian tähden.Lyhyen kuvauksemme täydentämiseksi ja lopulliseksi selitykseksisaatamme sanoa, että Kolkki oli uuden ajan, oli edistyspuolueen miehiä,sanan täydellisessä merkityksessä, ja siitä sel