Produced by Tapio Riikonen

HAKALAN RAHAT

Näytelmä kahdessa näytöksessä

Kirj.

SURU

Hämeenlinnassa,Boman & Karlssonin,1905,

Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.

HENKILÖT

 Hakala, talollinen.
 Helena, hänen vaimonsa.
 Liinu, heidän tyttärensä.
 Mäkelä, talollinen, Hakalan naapuri.
 Anna, hänen vaimonsa.
 Kalle, heidän poikansa.
 Hanna, Hakalan palvelija.
 Viisu-Sakari.
 Kontti-Maija.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Näyttämö:

Kamari Hakalassa. Tavalliset huonekalut. Esiripun noustessa istuvat
Helena ja Anna pöydän ääressä ja juovat kahvia.

1 KOHTAUS.

Anna: Milloinkas sen teidän isännän pitäisi palatakaupunkimatkaltaan?

Helena: Huomenaamuksi arveli ehtivänsä takaisin. Tuossa jo kuudenaikana läksi.

Anna: Taisi olla tärkeitäkin asioita toimitettavana?

Helena: Oli… hyvinkin oli tärkeä asia. Muistatte kai senMattila-lurjuksen petoksen?

Anna: Sitä takausasiaako tarkotatte?

Helena: Sitä juuri! Sehän se lurjus, en mä paremmin tule ja sano,korupuheilla ja kauniilla lupauksilla houkutteli meidän ukontakaukseen. Ja kun velan maksuaika läheni, niin livistikin itseparemmille markkinoille ja jätti velan muiden maksettavaksi.

Anna: Jaa'a, jaa'a… piti siinäkin olla ihmisellä sydäntä! Jättääsellaisen taakan toisen hartioille. Ei sitä nykyaikana enää voi paljoaluottaa toisiin ihmisiin.

Helena: Siltä näyttää. Oli kumminkin onni onnettomuudessa, ettäsaimme rahat kokoon määräpäiväksi; tiukalle se kyllä otti. Vasaran alleolisi talomme tavaroineen joutunut. Tuntui aivan kuin olisi kuormapudonnut hartioilta saatuamme summan täyteen. — Kaadanko lisää kahvia?

Anna: Ei, kiitoksia! En jaksa enää juoda. — Mihinkähän päin lie seMattila lähtenyt?

Helena: Amerikaan varmaankin. Sinnehän ne kavaltajat tavallisestikarkaavat. Ei siitä varmaa tietoa ole saatu.

2 KOHTAUS.

Anna. Helena. Liinu. (Tulee).

Liinu: Kas! Mäkelän emäntäkin on täällä! Hyvää päivää!

(Tervehtii.)

Anna: Päivää päivää! Mitäs tälle minun miniälleni nyt kuuluu?Terveisiä Kallelta, tosiaankin… en ollut muistaakaan…

Liinu: Kiitoksia, Vaikka enhän minä teidän miniänne ole… tuskinpatulenenkaan…

Anna: Kuinka niin? Puhui se Kalle minulle väleistänne, vaikka noinvaan kautta rantain.

Liinu: Ei Kalle minusta huoli. Hän on kansanopiston käynyt, minä vaantällainen yksinkertainen, oppimaton tyttönen.

Helena (Nauraen) Lapsiahan nämä vielä ovatkin… Olen minäkin heistävähän jotain huomannut; kahdenkesken he aina niin suloisestihymyilevät…

Liinu: Kaikkia vielä! Olemmehan me olleet tovereita jo lapsuudestasaakka, yhdessä leikkineet ja yhdessä kasvaneet…

Helena: Juodaan nyt vielä yhdet kupposet. Juo sinäkin, Liinu.

Anna: No pitäneekö tuota nyt vielä maistaa; kaksi kupillista jootinkin… (Liinu kaataa kahvia). Kas tuota tyttöä, kun kaasi oikeinkupparin kupillisen.

Lii