Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Werner Söderström, Porvoo, 1890.
Kahdeksan vuotta olivat he istuneet vierustovereina ja olleet niinhartaat kumppanuudessaan, että veljeksiksi heitä tavallisestikoulussa ja kaupungilla, tuttavain piirissä ja vieraiden keskennimitettiinkin.
Ylioppilasmatrikkeliin piirsi toinen: Ilmari Aarnio ja toinen: KaarloHirvi. Suuri oli heidän yhteinen ohjelmansa. Yhdellä taistelullavalloittaa isänmaa tietämättömyyden ja raakuuden siteistä, hengenmiekalla iskeä ja yhdellä iskulla luoda mielet uusiksi, se, ynnäpaljo muuta pilventakaista seisoi ohjelmassa lihavilla ja paksuillakirjaimilla.
Aarnio oli kotoisin eräästä Etelä-Suomen väkirikkaasta seurakunnasta;Hirvi oli kasvanut Keski-Suomen järvien rannoilla. Molemmat herakastivat isänmaatansa, kaikkea jaloa, suurta ja kaunista.
"Ja nyt sinä tulet vuorostasi minun kotiini täksi kesäksi,ensimmäiseksi ylioppilas-kesäksi", lausui Kaarlo ja täytti lasitkuohuvalla samppanjalla kappelin pyöreässä huoneessa.
Musiikki alkoi puhaltaa: "Tuoss' onpi armas maa".
Ilmari myönsi katseellaan Kaarlon vaatimuksen.
"Niin, sinä tulet minun kotiini Keski-Suomeen", jatkoi Kaarlo. "Minäjuon ihanan Keski-Suomen ja sinun maljasi. Oi kuinka Keski-Suomi onkaunis ja paljon suurenmoisempi kuin Uusimaa."
"Uusimaa", huomautti Ilmari, "on Lounais-Suomen ja Pohjanmaan keramaamme Gosen."
"Olkoon, vaan ihmiskäden jälkiä siellä aina näkee ja luonnonherran sievistämiä siellä ovat kaikki kauneudet. Laveoita peltoja,puutarhoja, suuria kyliä siellä on tiheässä, raatamista, elämää javirkeyttä joka puolella, niin ett'ei tomun lapsi joudu muistamaankaanmuuta kuin: 'Otsasi hiessä pitää sinun syömän leipäsi'. Toista onKeski-Suomessa. Avarat alat asumattomia seutuja, metsiä ja korpiakääriytyy siellä salaperäiseen vaippaansa, virittäen mielikuvituksenherkäksi, runolliseksi. Kukkuloilla humisevat hongat: 'Rakastaosisänmaatasi'; kukkulain kupeilla säestävät järvien loiskeet honkainhuminata ja solisevat: 'Rakastaos isänmaatasi'. Oi kuinka mahtavankaunis on Keski-Suomi! Sen jylhyydessäkin on jotain lumoavaa, jotakinikuisuuden kaikua, joka tunkee silmiin, korviin, sieluun…"
"Synnyinseutuni pellontyppyrät, purot ja lammikot ovat minullerakkaat; ne ovat minusta yhtä kauniissa maassa kuin viinitarhatAndaluusiassa. Taivas ei ole missään niin sininen ja valkoinen kuinjuuri niiden kohdalla; tähdet eivät tuiki missään niin leppeästikuin…"
"Myönnän, myönnän. Sydän ei ole vaan sinulla kielessäsi, etkä liioinsuulla suurentele. Uskon, ett'et vaihtaisi kotimaatasi etkä senkauneuksia mihinkään onnelaan."
"En, sillä ne ovat hikihelmillä ostetut, ne Etelä-Suomen kauneudetja vainiot, kuten Keski-Suomen peltotilkutkin ja kätkevät povessaantuhansittain kansalaistemme ja esi-isäimme historioita iloineen,suruineen, toivoineen, epätoivoineen."
"Ja sinun kotisi, se rauhallinen pappila, siellä Waaksajärvenrannalla, ei katoa muististani kuuna kullan valkeana. Ja isäsi,äitisi ja Aino siskosi…"
"Kiittivät makuani ystävän valinnassa. Ensi hetkestä alkaen olitheille kuni läheinen sukulainen."
"Ennakolta ilmoitan jo sinulle, ett'ei meillä ole niin kodikastakuin Waaks