E-text prepared by Tapio Riikonen
Kolminäytöksinen ilveily
Kirj.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1914.
SARKANEN, eläkemies, koroilla-eläjä, ontuu leiniä.
EETLA SARKASKA, hänen vaimonsa, siisti, hiljainen, mahtava.
KALLU, sahan työmies, hanurin soittaja.
HILMA, hänen morsiamensa, vuosipalveluksessa nimismiehellä.
LENSMANSKA, nopea, kovakourainen, päättäväinen.
PATRUUNSKA, sivistymätön, mutta sivistyneissä naimisissa.
HÄRASÖÖDINSKA, hieno, ei ole koskaan käynyt talonpoikaisessa tuvassa.
NIMISMIES.
KOLME HERRAA.
KOLME ROUVAA.
HERRASVÄKEÄ, nuorisoa.
Tapaus maalaisessa kirkonkylässä.
Arki-ilta joulun ja uudenvuoden välillä.
Vanhan, lapsettoman talonpoikaisen eläkepariskunnan, Sarkasten asunto,matala, muotoihinsa muuttumattomasti eläytynyt laaja tupa: vanhatseinäpaperit, joista kukat ovat kuluneet pois ja joihin on muodostunutruskeita kuvioita; repeämät ovat paikatut sanomapaperilla; mitäänrepaleista ei ole näissä seinäpapereissa, eikä liioin muussasisustuksessa, joka vanhuutensa ja kuluneisuutensa ohella kuvaa myöskintarkkuutta ja järjestyksenrakkautta. Ikkunalaudoilla myrtinkukkiapienissä puulaatikoissa. Peräseinän keskellä yksinkertainen ovi, jokahuopatilkityksensä vuoksi sulkeutuu kuulumattomasti; ovi on reunoistavähän huurteessa. Ovesta oikealle (katsomosta käsin) toinen ikkunoista,vanhanaikainen, matala, pieniruutuinen, lasit kokonaan huurteessa.Ikkunan edessä vanhaksi kulunut, punaisenruskea pöytä ja senkummallakin puolella samanväriset tuolit. Oven ja pöydän väliselläseinäosalla iso rysänkudos kaaritarpeineen. Ovesta vasemmalla,peränurkassa uuni, jonka avoimella kiukaalla palaa hiiltyvä rovio,heikosti valaisten tupaa. Vasemmalla sivuseinällä toinen ikkunoista,ja sen luona kahdenistuttava keinutuoli. Oikealla sivuseinällä,taaempana, vanha, matala laatikkokaappi, ja lähempänä kaksiosainenpuuvuode, jonka tyynyissä ja aluksissa ei ole valkeita liinavaatteitaja peitteenä on yli vuoteen ylettyvä kellertävä lammasnahkaloimi.
SARKANEN istuu sivuttain pöydän ääressä laskien rahoja, jotkakilahtelevat hänen käsissään. Voimatta hämärän takia enää nähdä hänkäyttää hyväkseen ikkunasta tulevaa viimeistä päivänvaloa erottaakseenmitä kukin raha on.
34, sanoo 34, ja siihen neljä kymmenmarkkasta ja kolme viisimarkkasta— mutta onko tämä viisi vai kymmenen? Jaa-a, pimeät ovat nämäjouluajan puhteet. Jospa panisit vähän lampuntuiketta lyhyen päivänjatkoksi!
EETLA kehrää uunin luona. Hämärä haittaa hänenkin näköään, jonka vuoksihän kääntelee kuontaloa hiiloksen hohdetta kohden ja siirteleerukkiansa yhä lähemmäksi uunia.
Taivaan herra pimittää päivän tahtonsa mukaan, älköötkä ihmisetkoettako sitä valistaa. Kun pimenee, on maatapanon aika.
Haukottelee.
Öljy on kallista. Ei. Mennään maata Sarkanen.
SARKANEN. Mutta kuules, Eetla muoriseni, jospa panisimmekin vielätoisen pystyvalkean palamaan? Kuules kuinka pakkanen paukkuu!Roihauttaisimme huikean loimutulen kuivanrätiseviä kuusihalkoja tämänpimeän eläketupamme valaisemiseksi! Mitä sanot?
EETLA. Kyllä tässä jo nukkua tarkenee.
Panee rukin syrjään, asettaa ovelle salpapuun.
Ja kuka käskee pakkasöinä makuulle riisuutua. Joutaa ihminen jonkun yönvaatteet päälläkin nukkua. Heitä j