Produced by Tapio Riikonen
Kertomus nuorisolle
Kirj.
Saksan kielestä suomennos.
Nuorten kirjasto I.
Kustantaja K. F. Kivekäs.
Oulun Uudessa Kirjapainossa, 1898.
I. Adelbert von Wildström
II. Georg Wald
III. Maalaajan kuolema
IV. Georg napisee
V. Apu hädässä
VI. Pastori Friedrich
VII. Sorvarimestari
VIII. Kahden vuoden perästä
IX. Pastoria tervehtimässä
X. Eräs poika
XI. Jumalan siunaus
XII. Loppu
Adelbert von Wildström.
Erään suuren pääkaupungin leveimmän, vilkkaimman ja kauneimman kadunvarrella oli muitten rakennusten rinnalla eräs komea linna, jokaharvoin oli kiinnittämättä ohikulkevien huomiota. Marmoristarakennettu, jaloilla, solakoilla pylväillä ja veistokuvilla koristettu,isoilla suippokaariakkunoilla varustettu, muistutti se Kreikan ihaniarakennuksia. Rikas ja upea kreivi von Wildström asui siinä perheineen,vaimonsa ja poikansa Adelbertin kanssa.
Kreivi istui työhuoneessaan taitavasti veistetyn, sievilläkoristuksilla kaunistetun mahonkipöydän ääressä ja tarkasteli tutkivinsilmin kaksi isoa öljymaalausta, jotka hänelle oli tarjottuostettavaksi. Hän oli ne pöydälle asettanut sopivaan valoon ja hänensilmänsä tarkistuivat vuoroin toiseen, vuoroin toiseen tauluun. Hänmutisi itsekseen tajuamattomia sanoja ja näytti epävarmalta kummallekotaululle antaisi etusian.
Siinä vielä epäröivänä tutkiessaan ja verratessaan, kuului nopeitaaskeleita eteishuoueesta; ovi aukeni ja iloista laulua hyräillen astuinuori kreivi Adelbert kamariin.
"No, isä, näenpä teitä taas entisissä mieliharrastuksissanne!" virkkoihän naurusuin. "Kuinka paljo rahaa aiottekaan vielä uhrata maalauksiin!Minun täytyy tosiaankin otaksua, että kamarinne ja salinne ovatriittävästi kuvilla varustetut."
Näin sanoen loi hän ivallisen katseen seiniin yltympäri, jotka olivatmelkein peitetyt kaikellaisilla maalauksilla komeine kultakehyksineen.Vanha kreivi huomasi katseen ja harmistui.
"Rakas poika", sanoi hän, "näyt yhä vielä unohtavan, että rikkaitten jamahtavien velvollisuus ei ole ainoastaan suojella taidetta, vaan ettäse on luettava heille erityiseksi kunniaksi, jos sen tekevättaiteellisella aistilla ja huolella. Mihinkä taiteilia raukatjoutuisivatkaan kaiken neronsa kanssa, jolleivät saisi tuoda henkensäluomia kaupaksi? Täytyy kannattaa taidetta, poikani."
"Hyvä, hyvä, isä rakas", virkahti Adelbert, joka ei halunnut kuullapitkää esitelmää maalaus- ja kuvanveistotaiteesta. "Se teitätyydyttää ostaa maalauksia, ja minun ei sovi tehdä muistutuksiamieliharrastuksistanne. Ostakaa yhä eteenkinkäsin semmoisia, onhanteillä varoja siihen. Mutta unhottaa en saa asiatani: tässä ovatopettajain ja professorein minulle antamat todistukset. Minua ontunnustettu varttuneeksi yliopistoon. Katsohan näitä."
Jotenkin välinpitämättömästi lykkäsi vanha kreivi paperit syrjään.
"Jälestäpäin saatamme siitä enemmän puhua", sanoi hän. "Auta minua nytvalikoimaan. Nämä taulut on tarjottu minulle ostettavaksi. Tämä tässä,Helena Trojan muureilla, on professori H:n maalaama, jonka tunnet. Tuometsäpaikka tuossa on jotenkin tuntemattoman taiteilian tekoa, hänennimensä on David Wald."