E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Englanninkielestä ("Tarzan the Terrible") suomentanut
V. Hämeen-Anttila
Kariston nuorisonkirjoja 61
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1925.
I. Oudoilla olosijoilla
II. Kolme kuin yksi
III. Taistelu kallionkupeella
IV. Väijytys
V. Ahdistettu neito
VI. Gryfin satimessa
VII. Ihmeellisellä kyydillä
VIII. Valon kaupungissa
IX. Hämmennyttävä vieras
X. Kavallettu
XI. Jumalan haastajat
XII. Urhea muukalainen
XIII. Temppelipapin hahmossa
XIV. Leijonamies lähettinä
XV. Valtataistelu alkaa
XVI. Lu-donin juoni raukeaa
XVII. Janen pako
XVIII. Pappien oveluutta
XIX. Aavistamaton kohtaus
XX. Menetetty rauha
XXI. Tarzan löytää Janen
XXII. Ja-don kerää joukkonsa
XXIII. Pan-satin kaksi kaappausta
XIV. Tuomion hetki
XV. Kotia kohti
Oudoilla olosijoilla
Hiljaisena kuin varjo, joiden keskellä se liikkui, hiipi suuri petokeskiyön viidakossa; kellanvihreät silmät tuijottivat pyöreinä, jäntevähäntä aaltoili takana, pää oli alhaalla ja korvat luimussa, jokainenlihas värähteli pyynnin jännityksestä. Viidakon kuu täplitti siellätäällä aukeamia, joita voimakas kissaeläin aina huolellisesti vältti.Vaikka se liikkui sankan vihannuuden läpi runsaassa risujen ja lehvienkerrostumassa, ei sen kulku synnyttänyt mitään ääntä, jota tylsätihmiskorvat olisivat eroittaneet.
Näköjään vähemmän varovainen oli metsästetty olento, joka liikkui aivanyhtä hiljaisena kuin leijona sadan askeleen päässä tummanruskeanlihansyöjän edellä, sillä se ei kiertänyt kuutamoisia ahoja, vaan menisuoraan niiden poikki, ja sen mutkittelevasta ladusta saattoikinpäätellä, että se etsi näitä helpoimpia pääsyteitä. Ja sehän kävelikinpystyssä kahdella jalalla, päinvastoin kuin verenhimoinen vaanijansa —se käveli kahdella jalalla ja oli karvaton, paitsi että päätä verhosimusta suortuvapeite; käsivarret olivat soreat ja voimakkaat, kädetjäntevät ja hoikat, sormet pitkät ja suippenevat, ja peukalotulottuivat melkein etusormien ensimmäiseen niveleeseen. Sääretkinolivat siromuotoiset, mutta jalat olivat poikkeuksena kaikistaihmisroduista, paitsi mahdollisesti muutamista niiden alhaisimmistaedustajista, kun nimittäin isotvarpaat ulkonivat suorassa kulmassajalkateristä.
Hetkellisesti pysähtyen loistavan afrikkalaisen kuun täyteen hohteeseentämä olento käänsi tarkkaavasti korvansa taakseen, ja hänen päänsäollessa silloin koholla saattoi selvästi erottaa kasvonpiirteetkuutamossa. Ne olivat lujat, selväjuovaiset ja säännölliset — niidenmiehinen kauneus olisi herättänyt huomiota missä hyvänsä suuressamaailmankaupungissa. Mutta oliko tämä olento mies? Jonkun puissaoleksijan tarkkaajan olisi ollut vaikea sitä päättää, leijonan riistanjälleen jatkaessa kulkuaan hopeakirjauksen poikitse, jonka Kuutar olilevittänyt kolkon viidakon permannolle, sillä reisille kierretynmustakarvaisen lannetaljan alta riippui pitkä karvaton, valkoinenhäntä.
Olennolla oli toisessa kädessä tukeva nuija, ja hartiahankkiluksestariippui vasemmalla kyljellä lyhyt tuppipuukko, kun taasen uumavyökannatteli oikealla kupeella nahkareppua. Näitä hihnoja kiinnittiruumiiseen ja samalla nähtävästi kannatti lannetaljaa leveä miehusta,jo