Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus laiskasta viinarokarista ja tuhmasta herrasta
Kirj.
Julkaistu ensimmäisen kerran Hämeenlinnassa v. 1920
Kustannusosakeyhtiö Kariston kustantamana.
Ensimmäinen luku
Savon eteläosassa, lähellä Karjalan heimon asuinseutujen rajaa, onkaunis ja karu paikkakunta. Saimaa, joskus muualla leveä ja vapaa,supistuu siellä ahtaiden maisemien väliin, niin että ainoastaan harvoinsaattaa nähdä ulapalla sellaisen kohdan, jossa silmä ei tapaa missääntoista rantaa: vedenkalvo yhtyy siintävään avaruuteen aivan kuinmerellä. Yleensä ovat tuon suuren sisäjärven selät täällä pienenlaisia,peninkulman taikka parin, kolmen pituisia. Leveydeltään ovat ne välistätuskin neljää kilometriä, ja kun lukuisat saaret ja niemet vieläkaventavat niitä paikoittain, näyttävät ne joskus suorastaan joeltatahi kosken suvannolta.
Rannat ovat kolkon karuja, melkeinpä pienoiseen hirvittävyyteen asti.Tuossa, aina tyynenä pysyvän rotkolahden perukassa, joka jatkuu niinkapeana salmena, että siitä tuskin saadaan vene kiskotuksi väkivallallaläpi, jos tahdotaan oikaista jonkin niemen ympäri vievä reitti,nousevat jyrkät kallioseinät tuuheasta kaislikosta. Niistä seinistäpuskee esille monenmuotoisia, kummallisia kivilohkareita, harmaita jasammaltuneita, milloin neliskulmaisia ja irtonaisilta näyttäviä,milloin ikäänkuin kiintonaisia hyllyjä tahi portaita. Paikoittain ovatne pykämät niin vähäisiä, että ihminen saattaa ainoastaan vaivallanousta niitä myöten metsäisen kukkulan harjalle, mutta ei mitenkäänlaitumelle laskettu karja. Näillä jyrkillä ja louhisilla rinteilläkasvaa koivu hoikkana ja kituvana, kun se taas alempana, sellaisissapaikoissa, minne halkokauppiaiden rekien on melkeinpä mahdoton päästä,nousee mahtavaksi jättiläiseksi. Koivun toverina näkee useinalakuloisesti nuokkuvan pihlajan, mutta tavallisimmin petäjän:louhikkopetäjän sitä vääristyneemmän kuta jyrkemmällä rinteellä sekasvaa. Tuolla törröttää parin petäjän latva kuivuneena ja tummanapuikkona. Tuossa on jälleen tuuli vääntänyt puun vinoon. Toisaalla seon kaatanut yhden sillä tavoin, että juurakko kuumottaa mustanarykelmänä pystyssä ja huippu on heittynyt vuoren hyllyltä suoraansyvyyttä kohti, riippuen puolittain ilmassa.
Ja kuitenkin vaivainen petäjä elää.
Kun käyräkokkainen sisämaanvene on solunut läpi jostakin kapeastasalmesta, voi soutaja kääntyä sekä oikealle että vasemmalle, silläsalmia ja lahtia on joka puolella. Outo ei löytäisi noissa sokkeloissaminnekään. Mutta se, joka tuntee väylät ja pyrkii tätä oikotietä järvenaukealle, joutuu sinne kiertelemällä, pitkin lammen tapaisia leveämpiäpaikkoja, joissa vesi välkkyy vihertävänä ja hopeisin viiruin ja joissasilloin tällöin pulahtaa kala lumpeiden seassa.
Tuolla on ulapalle vievä syvä laivareitti. Sen käänteessä paistaavalkeaksi kalkittu kummeli taikka pienen pieni vilkkumajakka, sylenkorkuinen, punaisine ja sinisine lyhdynlaseineen. Pian joudutaanulapalle. Se näyttää matalarantaiselta, sillä vastapäiset mantereet jasaaret ovat toki peninkulman päässä, joskin ovat melkein yhtä korkeatkuin tällä puolella. Ulappa avautuu eteen uuden niemen takaa, jokanousee syvyydestä jyrkkänä kuin seinä, hyvin kymmenenkin syltäkorkeana. Tuossa seinässä ei ole minkäänlaisia hyllyjä eikä lokeroita.Sen juurella vedessä asuu paikoin ainainen varjo. Auringonsäteet eivätkoskaan pääse sinne syvyyksiin. Ja vuoren huipulla, humisevassahongikossa, viheltävät haukat.
Tuolla näkyy kapean ja kaislaisen salmen toisella reunal