E-text prepared by Anna Siren ja Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1908.
Lehtori Kailon suuri sali oli tulvillaan ihmisiä. Kaikkipuolueen terävimmät päät olivat kokoontuneet neuvottelemaanpian toimeenpantavan iltaman ohjelmasta. Puuhan etunenässä oli,kuten aina, lehtorin innokas rouva, joka tosiaankin hyvälläomallatunnolla olisi saattanut avata kaikkien jalojen aatteidenyleisen asianajo-toimiston. Mutta sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.Hän oli vaatimaton eikä koskaan tuonut esille ansioluetteloaan. Sentekivät hänen edestään muut ja itsestään oli selvää, että hänelleaina annettiin etusija, kun oli kysymyksessä jonkun uuden yrityksenonnistuminen. Niinpä toimi hän nytkin puheenjohtajana.
Keskustelun sorina, joka kahvipaussin aikana oli yltynyt aivanäänekkääksi hälinäksi, lakkasi äkkiä, kun nähtiin Elli Kailon taaskiipeävän tavalliselle paikalleen pöydän taakse.
— Puolet ohjelmasta on siis jo tiedossa, alotti puheenjohtaja.Maisteri Pientare pitää juhlapuheen, tohtori Rautanen esitelmän janeidit Pilvenpää ja Aarniheimo esittävät intialaisen tanssin. Muttatästähän tulee vallan mainiota. Ja muuan pikku seikka vielä, jokaerityisesti kiinnittää huomiotani: kaikilla tähän asti valituillaesiintyjillä on suomalaiset nimet. Tulin tässä ajatelleeksi, ettämitä jos saisimme painattaa kerrankin nyt sellaisen ohjelman, jossaei esiintyisi ainoatakaan vieraskielistä nimeä.
— Todellakin erinomainen ajatus, säestivät naiset.
— Kynnetään omilla vasikoilla, virkahti eräs herroista.
— Mitä ohjelmanumeroita meiltä vielä puuttuu? kysyi joku.
— Ylioppilaslaulua tietysti saamme, pieni näytelmä on myös toivossa,mutta miten lie soololaulun. Se olisi epäilemättä hauska numero,mutta voimmeko saada sitä aikaan omilla voimilla? puhui rouva Kailo.
— Eikö teillä siellä ylioppilaspiirissä ole ketään nuorta lupaavaakykyä, jonka puoleen voisi kääntyä? virkahti vanha, mutta ainakeikaileva rouva Pilvenpää kääntyen herrojen puoleen. Eino Kailoistui toisella puolen salia ja hänen ympärillään koko joukko nuoriamiehiä. Heidän välillään syntyi hyvin vilkas keskustelu. Vihdoinsanoi heistä eräs:
— Meidän piirissämme löytyy ainoastaan yksi, jonka laulua voisuosittaa.
— Nimi on sitten eri asia, naurahti toinen. Kuka hän on? kysyttiinjoka taholta.
— Mirdja Ast.
—???
— Puoli vuotta sitten tuli hän ylioppilaaksi, vallan nuori,hurmaavat lahjat, ihanat edellytykset…
— Hyväänkö yhtä paljon kuin pahaan? ehätti väliin rouva Pilvenpää.
— Tunnetko sinä hänet? kysyi rouva Kailo uteliaana.
— En minä niin hyvin kuin kaikki kaupungin nuoret herrat. Muttajuuri herrat ylioppilaathan ovatkin häntä rekommendeeranneet, lisäsihän pisteliäällä painolla.
— Hänen nimensä on todellakin hyvin tuntematon ja siitä päättäenlienee sen kantajakin vieras meidän yhteiselle aatteellemme. Jasuotavaa olisi, että kaikki esiintyjät olisivat saman päämääränelähyttämiä, puhui rouva Kailo, joka ystävättärensä apteekkarinrouvaPilvenpään sanojen alta oli keksinyt epäedullisen arvostelun.
— Eikö laulajattaren päämäärä ole laulaa ja laulaa hyvin? virkkoi
Eino Kailo.
— Mutta tällaisessa tilaisuudessa, etkö ymmärrä, ovat esiintyjätvalittavat myös niin sanoakseni sisällisesti.
— Näyttepä