Produced by Matti Järvinen.
J. Siljo
Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1914.
Viimeinen malja.
Ma muistan linnan valkean,veen luona, metsän saartamanja vehmaan nurmikon.Sen rantaan läikkyi ulapatja haahdet kullanhohtavattoi aarteit' auringon.
Sen ympärillä suven maanma muistan nuoren, riemukkaan,eloa sykkivän.Se iloks ihmismielen vainloi ilmi ihmeet unelmainja hurmat elämän.
Ma muistan armaan kaunoisen,kuin tuoksu tuoreen keväimen,kuin merten kimallus.Muut kalliit muistan, hymyt nään,ne väikkyy, katoo hämäräänkuin rinnan huokaus.
— Ma olin linnan valtias.Mut olin liian onnekas,maan lapsi heikko vain.En onneani kestänyt,— pois muistoihini hautaan nytsen viime maljassain.
Pois aarteen juon, min elo soi,en sitä muille jakaa voi,sit' yksin juhlin näin.Yö ympärillä heläjääja malja kallis kimmeltäämun, köyhän, kädessäin.
Pois verkkaan, raskain pisarinse katoo autuus, ainoisin,min koskaan näki maa.Viel' elämätä kiittäenvoin juhlia tään hetkisenja aamun unhoittaa.
Näin juhlain juhlaa vietetään!— Käy kohta aamuun kelmeääntie keppikerjurin.Vain muistost' elää silloin saansen onneni, — jot' ainiaanvain uness' aavistin.
Aallon laulua.
Kuin jäädä virran aalto voissun luokses, rannan kukkanen —?Sen määrä vaeltaa on poisain eespäin, iäisyytehen.
Vain hetken luonas viivähtääja varttas hyväillä se voi,— sen poveen kaihon sävel jää,mut ikuisemman kaihon soi
suur koti aallon harhaavan,min onni salattuna ontaa matkan kolkon, vierahan,taa monen päivän aution.
— Kuin jäädä virran aalto voissun luokses, rannan kukkanen —?Sun määräs jäädä on, — ja pois,pois määrä kaukoaaltojen.
Rotuorhi.
Pää riipuksissa, torkkuense kuormat kuljettaa.Ei lyöden eikä hyväillentyön touhuun sitä saa.
"Se virkeimmäss' on iässään,niin, lempo, laiska vain!"— Mut yöllä parress' ylvään päänse nostaa havahtain:
se näkee sodan tanteretja ratsuin korskunanja väräjävät sierametja nopsan kuoleman.
Syyslehtiä.
Noin monta sydänlehteä, noin montasyystunteen tumman punaamaaja karistamaa kätes pienoisen!Mut tuskin katsot niitä, kaunoinen,— vain yli kiidät kisaas viatontaja kisamielin tappavaa.
Kepeä voittos, lehdet kepeämmät,— ja kerran ne on voittajas:kun emo maa sun painaa povelleenja karkeloon et kiidä syksyiseen,ne saapuu sadoittain, sua kestävämmät,ja karkeloivat kummullas!
Hyvät silmät.
Hyvät, hellät silmät, teissäei mulle, ei mulle rauhaa,— salolampeen ei veret tyytyä voi,jo koskena suoneni pauhaa,
ja sen laulussa soi meren kaiho,meren vihreän vaara ja hurma:merivihreät silmät jo nähnyt oon,— ne on eloni elo ja surma.
Hyvät, hellät silmät, myöhään,kovin myöhään haastatte mulle!Oli aikanne kerran, korpihinkun eksyin harhailulle.
Läpi korpien nousta jo ehdinrajavuorelle maailman kahden:meren näin, elon tummat ulapat.— En lammen vangiks, en lahden!
Meren yllä vihreät täh