Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Irmari Rantamala [Algot Untola]
Helsingissä, Suomalainen Kustannus Oy Kansa 1909.
O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino ja A. V. Leinosen Kirjapaino.
HARHAMA. Toinen jakso.
Synti aseena ihmisellä on myrkyllisin käärme.
Varottavia ääniä ja uutta epäilyn siementä.
Kun toinen tyttö jo lempensä kukkia itki.
Vaan aina ne tiet vain sotkeutuivat.
Vei suutelo hallana lemmenkukan.
Jo kangasti taivaalla elämänturhuus.
Kun pursi oli jo tuuliajolla.
Kun toiveet jo alkoivat kuplina hajota.
Kun kulta ja ystävät hylkäsivät miehen.
Haudantakaisia lauluja.
Kun mies kulki jo oudoilla poluilla.
Mutta kotona morsian itki ja neuloi.
Kun tyttö itki ja katseli elämänpuuta.
Kun mies astui henkensä temppelin harjalta alas.
Vaan verkkonsa pauloja Perkele pitensi.
Kun mies seisoi Perkeleen temppelin harjalla.
Nainen, jolle onnesta jaloin oli onnettomuutta.
Kun mies läksi Luojan kasvojen edestä.
Kun loppuivat kaikki entiset polut.
Äiti onnensa hetkellä hautausmaalla.
Ja musta päivä se valkeni kuutamoyöstä.
Kun tyttö elämäntuskaansa kantoi.
Kun hartian taakaksi nousivat toisen rikokset.
Vielä oli maljassa pisara tuskaa.
Kaksi laulua, jotka laulettiin määrän päässä.
Ja hämärä oli elämänsisällön selitys.
"Litvan laulun" jälkisointuja.
Koskenvedossa.
Varottavia ääniä ja uutta epäilyn siementä.
Oli loistavat hyväntekeväisyystanssiaiset. Joukko virka- jarahamaailman ylhäisöä huvitteli auttamalla kurjia. Tuhansia maksaviapukuja oli valmistettu kurjien kustannuksella juuri tätä tilaisuuttavarten. Sangollisin kannettiin niiden hikeä samppanjana pöytään.Niiden rovoilla oli kalliit hajuvedet ja kukat ostettu, niiden työllämaksettu loistavat vaunut ja hienosti puetut soittajat ja lakeijat.Loisto kuohui aivan samppanjan mehun tavalla. Silkki kahisi,jalokivet säteilivät. Niiden kirkas, kuiva valopaljous tulvasi jokataholta, kertoen että maailmassa on kurjuutta, koskapa on loisto senkustannuksella voinut kukkaan puhjeta. Sen tajusi läsnäoleva ylhäisöja siksi tanssi se ja iloitsi kurjan antajan hyväksi. Se tanssisille kiitokseksi roposen ja samalla tanssi se oman itsensä iloksi.Rehellisin, vilpittömin sydämin halusivat he antaa kurjille takaisinedes yhden niiden hiellä tätä tilaisuutta varten ostetun hameenhinnan.
Huvittelevan ylhäisön joukossa olivat myös Oolavi ja Martva neitiChamfortin saattamana. Viimemainittu, joka oli koti-opettajattarenaolonsa ajoilta tuttu useissa ylhäisissä perheissä, oli jotutustuttanut Martvaa suuren maailman tapoihin, esitellyt hänelleomia hyviä tuttaviansa. Hän oli myös pitänyt puvusta huolen, niinettä Martva oli loistavan seuran tasalla. Oolavin lahjottamatjalokivet lisäsivät hänen sulouttansa.
Itse hän oli vähä vähältä jo kotiutunut uusiin oloihin kuinlinnunpoika siipensä kantokykyyn. Pieni ujous, jota vielä olihuomattavana, oli hänelle vain koristus, jalokivi, jota kaikki kilvankadehtivat. Mitkään briljantit eivät olisi voineet korvata sitäluonnon ihmeen-ihanaa helmeä, kainoutta, joka koristi korven keskelläkasvanutta kukkaa.
Ilta kului. Sävel valui viuluista kuivan, kirpeän jalokivivälkkeensekaan. Notkeat parit pyörivät hurmaavan valssin tahdiss