Kapteeni Marryatin kertomuksen mukaan nuorisolle mukaillut
Gustav Höcker
Suomensi A-a
Porvoossa,Werner Söderström,1894,
Ensimmäinen luku.
Rehti-Jaakko, tämän kertomuksen sankari, syntyi ihmisten ilmoilleeräässä laivassa, sellaisessa tavarain kuljetuslaivassa, joita onlukemattomia Thames-joella ja joita sanotaan lastiveneiksi. Semmoistalastivenettä Rehti-ukko kuljetti ollen vaimonsa kanssa sen ainoanalaivaväkenä, ja siinä pienessä uiskentelevassa maailmassa viettiJaakko aikaisimman lapsuutensa. Valitettavasti kyllä ei hänelle voinutjäädä suloisia muistoja siitä ajasta, sillä hänen äitinsä oli joutunutjuoppouden orjaksi. Alussa hän vain silloin tällöin otti viinakulauksenvahvistukseksi kylmää ja joella vallitsevaa sumua vastaan, muttavähitellen muuttui tulijuoma nautinnoksi, tottumus siihen himoksi javiimein hän joi aamusta iltaan.
Rehti-ukko oli sangen taitava laivankuljettaja, mutta siinäpä kokohänen taitonsa olikin, häntä kun jo nuoruudesta asti oli opetettuyksistään siihen toimeen. Hänen ainoa nautintonsa oli piipunnysä,jota hän tuskin milloinkaan otti suustaan. Maalle hän meni ainoastaansilloin, kuin hänen oli jotakin ostettava. Hänen elämänsä viisaus olimuutamissa sananparsissa, jotka aina olivat hänellä lohdutuksena,milloin ei kaikki käynyt hänen mielensä mukaan. Eräs niistä kuului:"Ei itku hädästä päästä; kerran tehty ei parane." Sen lausuttuaanei hän enää koko asiaa enää ajatellut. Jos häntä jokin asia pyrkisuututtamaan, oli hänellä tapana sanoa: "hullu tyhjästä suuttuu", jakuin hänelle sattui jotain vastusta, lohdutteli hän mieltään sanoilla:"jos neuvo pettää, niin toinen auttaa". Kun ukko muuten oli sangenharvapuheinen, painuivat ne lauseet sitä syvemmin pikku Jaakon mieleen,ja hän toisteli niitä hyvin usein hiljaa itsekseen.
Kuten jo on sanottu, oli laivankuljettajan yleinen sivistys kovintakapajulla. Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta muutamiakirjaimia hän kuitenkin oli oppinut piirtämään, ja niille oli hänantanut kullekin oman eri merkityksensä.
"En taida lukea enkä kirjoittaa, poikaseni", sanoi hän Jaakolle,"soisin taitavani sen; mutta katsoppas tätä, tämä merkitseeviljanelikkoa."
Niin sanoen otti hän liitupalasen ja piirusti A-kirjaimen.
Samalla tavoin käytti hän monta muutakin kirjainta merkitäksensä jokosiirappiastiaa, kahvisäkkiä, sillitynnyriä tai muuta tavaraa, joitahänellä oli laivassaan kuljetettavana.
Jaakko oli yhdentoista vanha eikä hänen tietonsa ja taitonsa olleet senenempää laajenneet. Joen rannat olivat hänen maailmansa rajoina. Häntosin näki puita ja taloja, vaan ei tietänyt edellisten kasvavan eikäjälkimäisiä rakennettavan. Sen sijaan tunsi hän tarkkaan joen syvät jamatalat paikat, tiesi joka paikan ja niemekkeen nimen sekä veden nousu-ja lasku-ajat. Lisäksi osasi hän ohjata laivaa, ja milloin häneltäpuuttui voimia, oli hänellä apuna kokemuksensa, jonka oli saavuttanutalituisella harjoittamisella.
Heikon äidin väkevien juomain himo oli kahtena edellisenä vuotenatullut niin suureksi, että hän vain harvoin nousi vuoteeltansa. Eräänälauantaina kulki laiva, hiiliä lastina, jokea ylös; kun oli vastatuuli,ei voitu enää ehtiä määräpaikkaan, vaan täytyi käydä ankkuriin. Ilta jopimeni ja Rehti-ukko meni alas kajuuttaan, ja Jaakko jäi etukannelle,jossa hän tavallisesti vietti yöt, sateella pikku kojussa, joka oliennen ollut koiran asuntona. Katsottuaan ankkuriköyttä aikoi hän juurimennä levolle, kuin äkkiä kova huuto häntä peljätti ja hän samallatunsi eriskummalli