E-text prepared by Jari Koivisto
Sovittanut
Helsingissä,Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,1911.
"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."
Kalevala näyttämöllä (esisana).
Alkukuvaelma.
Maailman luominen.
Aino.
Sammon taonta.
Niin monessa muodossa kuin Kalevalan aiheita ja henkilöitä onkoetettukin näyttämöltä esittää, on tämä kysymys kirjallisestikatsoen kuitenkin vielä jäänyt ratkaisemattomaksi. Eikä lienepieni niidenkään joukko, jotka ovat taipuvaisia pitämään kokonaanmahdottomana koskaan saadakaan mitään ratkaisua asialle.
Kuitenkin vaatii se sitä vaatimalla. On aivan luonnollista, ettäkansa tahtoo myöskin näyttämön kohottavassa ja kirkastavassavalaistuksessa nähdä niitä runollisia ihannehenkilöitä, jotkasen mielikuvitus on synnyttänyt, ja yhtä luonnollista on, ettäsuomalaiset kirjailijat uudestaan ja yhä uudestaan palajavatkalevalaisen tarumaailman ijäti tuoreille luonnonlähteille.Kyseenalaiseksi jää siten ainoastaan tapa, miten tämä tarumaailmaparhaiten voisi tulla hedelmälliseksi suomalaiselle näyttämötaiteelleja näytelmäkirjallisuudelle.
Olen jo kauan aikaa ollut sitä mielipidettä, jota näen myöskintanskalaisen Kalevala-tutkijan Ohrtin kannattavan, että Kalevalanhenkilöt ovat jo sellaisinaan valmiita, kiteytyneitä taideteoksiaeivätkä siis siedä enempää, jatkavaa tai viimeistelevää kirjallistakäsittelyä. Jos mieli ajatella niitä näyttämölle siirretyiksi,täytyy niiden saada puhua omaa kieltään, käyttää omia sanojaanja ennen kaikkea esittää omia alkuperäisiä luonnepiirteitään,rauhassa kaikilta nykyaikaisilta, selittäviltä tai symbolisoiviltatoisinnoilta. Kalevala on valmis yksinkertaisesti. Se on sen uudenkalevalaisen näyttämötyylin ensimmäinen kulmakivi, jonka luulenkeksineeni.
Toinen johtuu edellisestä. Jos mieli koettaa saada näyttämölläaikaan puhtaasti kansanrunollista mielialaa, täytyy Kalevalantapausten ja henkilöiden esittämiseksi luopua useimmista nykyaikaisenteatterin ominaisuuksista. On luovuttava ulkonaisen todellisuudenvaatimuksesta, pidettävä yksin kiinni sisällisestä totuudesta javedottava yleisön mielikuvitukseen. Meidän ei tarvitse kuullateatteri-ukkosta, joka kerta kun sanotaan, että ukkonen käy, einähdä reslarekeä, joka kerta kun joku Kalevalan sankari "kohennaiksekorjahansa". Me vain kuvittelemme niin tapahtuvan. Runous voittaasiitä, kauneusvaikutus hienostuu, se ei maksa mitään eikä tuotapienimmälläkään näyttämöllä eikä ahtaimmassakaan katsomossa mitäänvaikeuksia. Siis pelkkiä hyviä puolia, joiden vastapainoksi envuosikausienkaan epäilyjen avulla ole onnistunut vielä yhtään huonoalöytämään.
Mutta nykyaikainen teatteri on myöskin eräs valmis kokonaisuus, kutenKalevalakin, josta on vaikea johtaa mitään enempää. Rikkoa voidaansen sääntöjä, särkeä sen viivoja ja järkyttää sen perustuksia, kutennykyaikaisen draaman kehitys muissa maissa on sen osoittanut, muttamitään uutta, oleellisesti ja myönteisesti uutta, siihen tuskinvoitanee lisätä enää. Se täytyy joko hyväksyä tai hyljätä kokonaan.
Jälkimmäinen on se ainoa vaihtoehto, mikä näiden rivien kirjoittajanmielestä on Kalevalaan nähden voinut tulla kysymykseen.
Mutta jos hylkää jotakin, täytyy olla myös mitä panna sijaan. Janiin on Kalevalan näyttämölle-sovittamista varten täytynyt luodakokonaan uus