Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA V: Kirjailija; Mutta elääpä hän wielä sittenkin;
Wäärä mammona
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1894.
(A. Kiwen kuolon johdosta kirjoitettu.)
Tunsin erään kirjailijan, jonka kanssa minulla oli onni tutustua. Hänoli kyllä saanut kaipaawalle hengellensä kehitystä, mutta onnetar eiollut hänelle suonut mitään palkallista wirkaa, kukatiesi sentähden,että se tahtoi tehdä hänestä—kirjailijan. Hän totteli noita onnettarenoikkuja ja rupesi työhön, jolla hän aikoi puutosta kärsiwän henkensäsuojan hengissä pitää!—Käwin hänen tykönänsä; talwi oli. Hän istuihataran jäätyneen akkunan edessä, pienen pöydän ääressä kirjoitellen,ja jotkut pienet torkkuset polwien päällä suojana, ett'eiwät raajansakowin olisi kohmettuneet ja kangistuneet! Siinä asemassa wuoti hänensielunsa riwi riwiltä paperille. Satuin myös käymään hänen tykönänsäkesälläkin useat kerrat; kerran siellä ollessani tuli sade; katto olihuoneessa niin huono, että wesi rupesi wirtanaan juoksemaan huoneesenja niin kirjailijan pöydällekin; mutta hän näkyi kyllin jo tuntewanhuoneen oikut, sillä ennenkuin wesi ennätti ruweta oikein juoksemaan,siwalsi hän raskaan teoksensa ja kaikki muut siihen kuuluwat paperitpois pöydältä ja pani ne erään wankan kaapin laatikkoon, joka wieläkaikeksi onneksi pidätti sadetta ja niin suojeli paperit kastumasta.Miks'ei hän hankkinut itsellensä parempaa huonetta? kysynette kai.Wastaus on mutkatoin: hän ei woinut. Semmoisessa tilassa ollessaankirjoitti, kärsei ja toiwoi hän, sillä hän luuli ihmisten sydäntenolewan myötäwaikutuksessa hänen oman sydämmensä tunteitten kanssa,joista hän nyt parast'aikaa wuodatti paperille että ihmiset siinänäkisiwät, selwemmästi kuin tähän anti, oman itsensä, oman sydämensä,ja sen oikut ja juonet; että ihmissydänten hyweet tulisiwatkirkkaammiksi, waloisemmiksi ja suuremmaksi hyödyksi ihmisilleitsellensä.—Tuota kuwasi, tuota tarkoitti hän; tuon peilin lasia hänkoki säilyttää kirkkaana, että kaikki siinä näkywät haamut näkyisiwätalkuperäisessä puhtaudessaan, koristelematoinna, liioittelematoinna jamyöskin tahraamatoinna. Jos tuohon suureen kuwa-kokoelmaan sattuitulemaan jotakin wäärennyksiä, koki kirjailija niitä huolellisestipoistaa niin paljon kuin suinkin woi. Tuommoista työtä teki hänhuoneessansa; siinä hän kasti leipäpalaansa suolaan ja söi,tyydyttääkseen elimiensä waatimuksia; siinä, siinä huoneessa käärei hänitsensä huonoihin waateriepuihin ja heitti itsensä wanhaan sänkyynsäaina silloin kun hänen puutosta kärsiwä ruumiinsa ja wäsynyt henkensätarwitsiwat lepoa!—Semmoinen oli hänen taistelonsa!
Wiimein sai hän ensimäisen teoksensa walmiiksi. Hän tarkasti sen läpimoneen kertaan, ja koetti woimiensa takaa poistaa, mitä siinä oli hänenmielestänsä wäärää. Sitten hän katsoi wielä kerran sen läwitse, ja nytei hän enää huomannut mikä siinä olisi wäärää ja poistettawaa; nyt seoli yhtäpitäwä hänen oman henkensä ja tunteittensa kanssa.
Kun elämäntarpeet oliwat kirjailijalla niin liki, ajatteli hän: "Josminä tuolla jotakin saisin!" otti teoksensa mukaansa ja lähtikaupunkiin, jossa toimitettiin useampia sanomalehtiä. Hän meni erääntoimittajan luo, jonka hän piti luotettawimpana, ja pyysi hänen olemaanhywän, tarkastamaan hänen teostansa ja antamaan sitten siitä suullisenarwostelun hänelle. Sanomalehden toimittaja otti teoksenhywäntahtoisesti tarkastaaksensa ja lupasi wiikon päästä antaalauseensa. Woi kuinka pitkä tuo wiikko oli! Kirjailija toiwoi japelkäsi: "mitä sanonee tuo arwoisa sanomalehden toimitus? tunteneekohän kyhäntäni?" Eikä ollut hänellä woimaa y