E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Koonnut ja suomentanut
Jalmari Finne
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1911.
Alkulause.
Mariana di Alcafarado.
Jonathan Swift.
Jean-Jacques Rousseau.
Ugo Foscolo.
Alfred de Musset ja George Sand.
Alexander Herzen.
Ferdinand Lassalle.
Historiallisia tietoja.
Tämä kirja on kokoelma eri aikoina ja eri maissa kirjoitettujarakkauskirjeitä. Tämänlaatuiset kirjeet viehättävät jälkimaailmaasuurella välittömyydellään, sillä kirjeen kirjoittaja esiintyy niissäpeittelemättä vikojaan ja tuoden tietämättään ansionsa puhtaimmassamuodossa esiin.
Käytettävänä oleva aineisto on tavattoman laaja, sillä monienkuuluisien henkilöiden rakkauskirjeet on jälkimaailma julkaissut.Valikoiminen on ollut hyvin vaikea, ja siksi tämän kokoelmanpuutteellisuudet ovat huomattavan suuret. Yhden nidoksen rajoitettuala on pakoittanut supistamaan sitäkin, mikä välttämättömästi olisikokonaisuudessaan ollut otettava. Eri aikakausien usein teeskenneltysanontatapa on suuresti vaikeuttanut suomentamista, ja moni kohtasaattaa lukijasta tuntua jäykältäkin.
Lukijan opastukseksi olen kirjan loppuun liittänyt lyhyitäelämäkerrallisia tietoja kirjeiden kirjoittajista.
Jalmari Finne.
Mariana di Alcafarado
Mariana di Alcafarado kapteeni Chamillylle
Ensimäinen kirje.
1667.
Ajattelehan, rakkaani, kuinka tavattoman suuressa määrässä oletkaankadottanut selvän asioiden punnitsemiskyvyn. Sinähän onneton oletantanut petollisten toiveitten huumata itsesi ja olet niillä tahtonutminutkin lumota. Intohimo, joka herätti sinussa niin paljon ihaniasuunnitelmia, tuottaakin sinulle nyt kuolettavaa epätoivoa, jonka voiverrata ainoastaan sen aiheuttajaan, eromme julmuuteen. Estääkö tämäpoissaolosi, jolle tuskani, niin kekseliäs kuin se onkin, ei löydäkylliksi surullista nimitystä, minua ikuisesti katselemasta silmiäsi,joissa leimusi niin palava rakkaus, että se opetti minut tuntemaansuurinta autuutta tuottavan tunteen, sai minut unohtamaan oman itsenija täytti hehkullaan koko minun olemukseni? Oi, omat silmäni ovatkadottaneet sen valon, joka niitä elähytti, niillä ei ole jälellämitään muuta kuin kyyneleet, enkä minä olekaan niitä mihinkään muuhunkäyttänyt kuin ainaiseen itkemiseen sen jälkeen kuin kuulin, ettäolitte päättänyt minusta erota, sillä se on minulle niin sietämätöntä,että se kohta tuottaa minulle kuoleman. Ja kuitenkin tuntuu minusta,kuin tarjoisivat nämät tuskat, joiden ainoana aiheuttajana te olette,minulle jonkinmoista nautintoa. Heti kun teidät näin, pyhitin teilleelämäni ja minä iloitsen siitä, että saan sen teille uhrata. Tuhannetkerrat päivässä lähetän teille huokaukseni, ne etsivät teitä kaikkialtaja tuovat tähän suureen tuskaani ainoana lohdutuksena surullisenvarmuuden onnettomuudestani, eikä se jätä minulle ainoatakaan toivonkipinää, vaan taukoamatta kuiskaa: "Herkeä, onneton Mariana, turhaansuremasta ja rakastettuasi etsimästä, häntä et koskaan enää saa nähdä,hän on purjehtinut merien taakse päästäkseen sinua näkemästä, oleskeleeRanskassa tuhansien huvitusten ympäröimänä, ei hetkeäkään ajatteletuskaasi, vaan mielellään jättää sinulle muiston noista monistahuumaavista tunteista, joista hän sinua ei edes kiitäkään." Muttaei, minä en voi tottua siihen, että niin halpamaisesti