Produced by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Käsikirjoituksesta suomentanut Werner Anttila
Helsinki 1909,
G. W. Edlund Kustannusosakeyhtiö.
Oy F. Tilgmannin kirjapaino.
Keskellä laguunia oli saari, pikkuinen saari.
Nyt se on saatu vakinaisesti kiinnitetyksi alastomaan, laakeaanyhteismaahan, jonka tantereella päivän pitkään juoksentelee Italiannahkapoikia kimakoiden torvisignaalien mukaan.
Heistä ei yksikään aavista, että tässä oli ennen luostarisaari,loistavassa laguunissa hiljainen, tummanvihreä paikka, jonka oli tehnytpyhäksi sen rauhaa hallitseva vakavuus.
Luostari on otettu erään laivaveistämön varastohuoneeksi. Missä ennenluettiin messuja ja kaikui hymnejä, siellä puhisee nyt höyrypumppu.Vanhan puutarhan ympäriltä on murattivihreät muurit viety täytteeksi.Ja kauniit satavuotiset sypressit — ne on kirves ja saha jättänytraihnaisiksi, niin että ne nojaavat silvottuja runkoja toisiaan vasten.
Siellä ne seisovat luoden katseensa kaukaisuuteen. Tuntuu siltä, kuinvoisi lukea niiden ajatukset:
Kaikki, mikä on vanhaa, kunnioitettavaa ja kaunista, häviää maanpäältä.
Naurettavaa ja ilkeätä on enin osa siitä, mitä sijaan tulee!
Iltamessun aikaan, kun aurinko läheni taivaanrantaa, puhalsi mereltäviileä puuska luostarin puutarhan reheviin pensaisiin — ja vei niidenpuhki mennessään kukkastuoksua pitkin tyhjiä laguuneja, sitä hiljaistasisämerta, joka ympäröi Venetsiaa.
Niin rikas on Venetsia rakennustaiteensa ja väriensä runoudessa — ettäse sietää vihannuuden ja kukkien niukkuutta.
Giardini publici, yleiset puistot, joita siellä on kaksi pientä, ovatalkuaan hietasärkkä, syrjäinen, kulkuveteen pistävä niemeke Lidonsisäpuolella. Sinne viittaamaan ja istutuksia hankkimaan oli tarpeenBonaparten nero.
Näiden pienten puistojen siimestä voi siunata helteisenä päivänä. Muttasilloin ollaan julkisella kävelypaikalla; sen kukat tuoksuvat ikäänkuinviranomaisten palkkaamina. Eikä täällä ole rauhaa.
Tätä ajatteli itsekseen nuori suomalainen maalari ja runoilija, Peter
Adelsvärd:
Jos tahtoo Venetsiassa rauhaa, niin pitää sitä etsiä vesiltä!
Mutta kun puoleksi uneksien loikoilen gondoolissani eikä minulla olekaupungin ja sen ihmisten kanssa mitään tekemistä, mistähän sillointulee se vieno kukkastuoksu, joka aaltoilee pitkin tyhjiä laguuneja? Seei ole kotoisin giardini publici'n pölyisistä pensaista ja puista!Mistähän se tulee?…
Iltamessun aikaan, rasittavan päivän työstä päästyään, hänen oli tapanaoikaista itsensä vuokratun gondoolin patjalle ja siinä loihtiamieleensä kuvia ja runoja.
Pienet kulahdukset veneen alla, heikot tuulenhenkäykset pitkinvedenkalvoa, joka imi itseensä pilvien hillityt värit, kaukaisteneuganealaisten kukkuloiden siintävät piirteet — kaikki herätti hänessäsitä ääretöntä surunvoittoisuutta, joka ilmenee kaipuuna.
Siinä on tuskallinen makeus, ihan likellä suolaisten kyynelten rajaa.
Kaikkialla se on takeltunut kiinni meren pintaan. Missään ei se liene
niin haikeana kiinni kuin siinä hiljaisessa sisämeressä, joka kiertää
Venetsian ympäri.
Hän oli nuori — ei tällä haavaa rakastunut, liian äskettäin ollutrakastuneena — ja luuli jättäneensä taakseen tärkeän osan