Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
Runoillut
Joh. Ludv. Runeberg.
K. Kiljander'insuomentama.
Ensimmäisen kerran julkaissut
G. L. Söderström 1881.
Ensimäinen laulu.
Hän, säätäjä onnen ja lain,
Näkeepi suvun Fjalarin sortuvan
Häpeähänsä, hänen poikans'
Ainoa siskoa vaimona syleilee.
Uljaana ja kunniassaan
Hän istui Fjalar, kuningas Gauthiodin.
Voittoa mont' on kokenunna,
Siksipä tulta silmässä harmaapään.
On joulu ja siksipä nyt
Kesk'talven juodaan kestiä linnassa.
Soittoja leimuu sadottaisin,
Sankarijoukko salissa riemuitsee.
Alf, Versete, Kare ja Rafn,
Sodissa kestäneet, jalo Ingul myös,
Raivurinsurma Hadding, Agnar,
Vaikkapa nuoret, kuulut jo runoissa,
Styr arpinen, Sote, se mies,
Min kilpi täynnä reikiä vasamain,
Fjalarin luona joivat tällöin.
Nuo sotaurhot kaikki ken mainita vois'?
Sä tok' olet muistettava,
Sjolf vanha, surma sä sotalaumojen,
Ainoa muinaissankareista
Säästynyt iloks' Fjalarin vanhuuden.
Sä häll' olit kumppalina,
Kun nuoruus kiehui suonissa molempain;
Vanhana vielä kuolon teillä
Fjalarin kanssa vertasi vuodatit.
Vait'! Ruhtinas nousevi nyt
Ja ottaa maljan vaahtisen käteensä.
Lausua sanan nyt hän halaa,
Valansa tehdä hetkenä lupauksen.
"Mua sankarit, kuunnelkaa,
Te lehdet nuoret harmajan tammipuun
Runkohon puhjenneet, sen, jonka
Taistelumyrskyt runteli useinkin.
Ken teistä jo silloin ois'
Ajellut kiitäin perhoja nurmen, kuin
Morvenin mailla sai Dunkomar
Miekkani kautta kuoleman kalpean?
Ol' laivojan' yhdeksän
Ja miestä uljasta sata kussakin.
Morveni aamun koittehessa
Miehiä kaksin verroin vastaan toi.
Kaks rannalla miest' oli vaan,
Mä toinen, toinen Sjolf, rusopilviin kun
Päivä jo laski, kuu kun katsoi
Silmillä rauhan tuhoja miekkojen.
Työ tää oli nuoruuden.
Me miehistyimme, parta se pensastui,
Maita me sortelimme, joita
Talvi ei sorra, kesä ei ennätä.
Kun nain, olin harmaapää,
Mutt' kuninkuuteen impeni viedä voin.
Pojan ja tytön sain ma hältä.
Haudalla äidin leikkivät vielä nuo.
Urotöistä jo kylläni sain.
On monta ruhtinastakin vallassain,
Fjalarin töitä laulut kaikuu,
Kannel jo uupuu voittojen kiittelyyn.
Nyt levätä mieleni on.
Jo illaks' käypi päiväni myrskyinen,
Tyyntyvi tuulet; voittamani
Meret ja maat myös rauhani tuntekoot."
Näin hän. Sodanoppinut Sjolf
Sen kuuli. Rinta sankarin arpinen
Kohosi mielikarvaudesta,
Synkeä varjo nous' hänen otsalleen.
Hän saneli: "Tottako ois'?
Tuo rauhan ääni oisiko Fjalarin?
Kotka jo oisko uupununna
Lennosta kunnian avaruudessa?
Viel' Erin ylpeilee,
Sun voittos vielä ei sitä sortanut.
Permejä hiipii pitkin merta,
Heit' odotatko sä rannallas'?
Meill' on lepo haudassa vaan;
Sit' ennen rauhaa ei ole kelläkään.
Kovat on elon retket, voi kun,
Ruhtina