Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen

SYVISTÄ HETTEISTÄ

Kirj.

Marja Salmela

Porvoossa,Werner Söderström Oy,1922.

SISÄLLYS:

Palkka
Lopputili
Syvistä hetteistä
Velkaantunut
Näyttämön takaa
Kerran konsertissa
Tienristeyksessä
Ystävyys
Kuolinisku

PALKKA

Leena Lehtosen piti muuttaa professori Kilven luota.

Uutinen levisi salaman nopeudella keittiöstä keittiöön suuressakivimuurissa, missä professorilaiset asuivat ja kaikkialla se herättihämmästystä. Tuttavat ja ystävät ihmettelivät sitä kilvan, levisipäihmettely vielä laajaan piiriin, joka oikeastaan oli Leenalletuntematon, mutta jossa tiedettiin hänen palvelleen paikassaankahdeksantoista vuotta.

Eniten ihmeissään oli sittenkin Leena itse. Hän ei ensinkään jaksanutkäsittää, että se oli totta, ei edes, vaikka par'aikaa kuivatessaanpäivällisastioita kerta toisensa jälkeen huomautti itselleen, että hänteki tätä viimeistä kertaa.

Kun hän oli kuivannut juomalasit ja järjestänyt ne tarjoiluhuoneenkaappiin, painoi hän kaapin oven päättävästi kiinni. Satojatuhansiakertoja oli hän kai avannut tämän oven ja sen taas lukkoon painanut,mutta nyt se tapahtui viimeistä kertaa.

Sitten hän järjesti veitset ja haarukat laatikkoon, taaskin toistaen:"viimeistä kertaa". Mutta uskomattomalta se sittenkin tuntui.

Kun kaikki oli kunnossa ja pyyhkeet riippuivat kukin kohdallaannauloissa, joiden yläpuolelle oli merkitty pyyhkeen tarkoitus: hopeaa,lasia, porsliinia ja veitsiä varten, painui Leena läheiselle tuolilleväsyneenä kuin ylenmääräisestä rasituksesta.

Ei hän usein ollut toimettomana istunut, mutta nyt hän sen teki. Ei hänmyöskään ollut päätään vaivannut elämän monimutkaisilla ongelmilla,mutta nyt oli eräs näistä asettunut aivan hänen tielleen, tunkeutunutniin lähelle, että hänen oli mahdoton sitä väistää. Siksi saivat hänenahkerat kätensä hetken levätä, ja sentähden kuvastui raskasmielinen,mietiskelevä ilme hänen harmaansinisissä silmissään.

Oliko se todella mahdollista? Oliko se paikka, joka toistavuosikymmentä oli ollut hänen kotinaan, nyt jätettävä? Kadottaisiko hänkaikki oikeutensa täällä ja annettaisiinko ne vieraalle, joka sittensiistisi, järjestäisi ja huolehtisi kaikesta yhtä kotiutuneena, kuinLeena ennen?

Entä Leena itse, minne hän joutuisi? Eihän hän voinut vanhoillapäivillään enää uusiin oloihin perehtyä. Eikä hän nyt enää jaksanuttyössä raataa niinkuin nuorena.

Mikä silloin hätänä, jos joutuikin vieraisiin. Olihan silloin voimia,ja elämä oli edessä. Mutta nyt se oli toista, kun vanhuus jo alkoipainaa.

Sehän se huolestutti, kun ei enää ollut voimia työhön eikä säästöjäkäänpaljon, ei ainakaan niin riittävästi, että olisi voinut hankkia omanasunnon. Milläs sitten olisi elänyt, jos olisi vuokrannut itselleenoman huoneen tai keittiön jostain laitakaupungilta? Siihenhän se kaikkipian olisi huvennut.

Leenan päätä huimasi.

Sillä lailla se otti, aina kun vain ajattelemaan rupesi. Ja ajatellakuitenkin täytyi. Pianhan lähtö oli edessä. Kyytimies koputtaisi ehkäpiankin ovelle ja veisi Leenan sekä hänen tavaransa tuttavan luokse,jonka ullakolla Leena oli saanut luvan säilyttää omaisuutensa, siksikun saisi asiansa järjestetyksi. Leena itse aikoi sitten lähteämuutamaksi viikoksi maalle erään lapsuuden toverin luokse. Mutta entäsitten? Mikä sitten neuvoksi?

...