E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kuvia ja havaintoja Koillis-Suomesta nälkävuodelta 1902
Kirj.
Helsingissä,Eero Erkon kustannuksella,1903.
Päivälehden kirjapainossa.
Alkulause.
I. Tervateillä ja porrassilloilla.
II. Uusia huomioita.
III. Sotkamossa, Hyrynsalmessa, Ristijärvellä.
IV. Suomussalmessa.
V. Pikakuvia rajan takaa.
VI. Taivalkoskella.
VII. Puolangan kautta Ouluun.
VIII. Lyhyt silmäys olojen kehitykseen.
IX. Tervanpoltto.
X. Asema tätä nykyä.
XI. Loppumietelmiä.
Alkulause.
Ken eteläsuomalaisista ei muista katovuosia 1867-68, hänellä ei olemitään käsitystä siitä, millainen todellinen nälkä on. Minä muistanniitä aikoja niinkuin hämärää unta, mutta yksi kuva on sentään siitäsaakka pysynyt selvänä mielessäni: kuva nälästä. Se oli pohjosestapäin tullut ja naapurikylästä se tuotiin talvipakkasessa rekikyydillämeille. Reen täydellinen repaleisia, kalpeita, kurjia olennoita, silmätsyviin mustiin kuoppiin painuneina, ruumis täynnä rupia ja syöpäläisiä.
Siinä oli sekä aikuisia että lapsia, kokonainen perhekunta. Kuntulivat keittiöön ja näkivät sangon, jossa oli perunain kuoria,astiain pesuvettä ja muita ruuan tähteitä sikain varalle, kävi melkeinpetomainen väläys heidän väsyneissä silmissään ja he hyökkäsivätsormineen sangosta haparoimaan kovempia paloja suuhunsa, joivatpa siitävielä vettäkin päälle.
Ja niitä kulki kuin köyttä, toisia siirrettiin paikasta toiseenhevosella, toiset laahustivat jalan. Ei kukaan udellut tarkemminmistä he tulivat tai mikä oli heidän matkansa päämäärä. Joka kohdassakoetettiin heitä vaan niin pian kuin mahdollista siirtää eteenpäin,suuntaan mihin tahansa, sillä heidän kintereillään kulki tauti jakuolema. Eikä heille ollut paljon annettavaa, sillä leivän puute olisilloin kova etelässäkin, mutta aina sitä se annettiin, mikä suinkinriitti. Yhdelle annettiin kerran kotonani puolikas vasta leivottuapehmeätä ruisleipää, ja kun sen söi, niin heitti henkensä, pakahtuipoloinen siihen paikkaan kuoliaaksi. Ja joukottain kuoli niitätoisiakin, satojen vaivaloinen taival päättyi minunkin kotiseudullani,ja musta puuristi eräällä kankaalla näyttää vielä tänäkin päivänäpaikan, jossa niitä makaa pitkät rivit haudattuina, ilman nimeä, ilmansukua, ilman tietoa kotipaikasta.
Pohjoisesta päin ne enimmät sellaiset tulivat ja leivän puute ne kaikkioli matkaan kannustanut.
Sellainen se oli nälkä, ja siitä saakka on minulla ollut kuva siitä,vaikka sen koommin en ole sitä nähnyt. Monta kertaa on se pohjanperillä senkin jälestä tehnyt tuhojaan ja hiiviskelee se siellä vähinjoka vuosi, milloin milläkin perukalla, vaan ei ole se enää lähtenyttyyssijoiltaan niin laajoille aloille liikkumaan kuin ennen. Vuosina1892-93 yritti se päästä koko laajaan valtaan, samoin vuonna 1899,mutta sen liikkeelle lähdölle on nykysittäin aina lyöty salpa eteen.
Nyt on se taas tavallista laajemmilla aloilla ottanut viime kesänsateisista ja kylmistä ilmoista virkistyäkseen, heiluttaa valtikkaansamelkein yli koko pohjoisen Suomen, ja hätähuutoja on kuulunut eteläänpäin kaikilta suunnilta.
Koillisesta Suomesta, varsinkin Kajaanin kihlakunnasta ovat huudotolleet kovimmat, ja niitä seuraten lähdin minäkin kerran katsomaannälkää sen omille, miltei ainaisille tyyssijoille.
Matkani tei