Yksinäytöksinen huvittelu
Kirj.
EETU ANTELO [Valto Edward Aaltio]
Seuranäytelmiä N:o 98
Hämeenlinnassa,Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino,1909.
ELMA TERHO, orpotyttö.
HERVENIUS, koulun soitonopettaja.
RAPONEN, hänen nuori ystävänsä.
ÅHLMAN, leskirouva, Elman täti.
TOIVO, nuori talonpoika, Elman sulhanen.
TERHOLA, talollinen, Elman setä ja holhooja.
MAIJU SURVONEN. Herveniuksen rakastettu.
NANNY KURTÉN. Raposen rakastettu.
Tapahtuu pääkaupungissa rouva Åhlman'in kodissa. — Vaatimaton,mutta kutakuinkin hienosti kalustettu huone. Pöydällä kukkavaasissalemmikkejä. Pöydän takana sohva. Muu kalusta somassa järjestyksessä.Kaksi ovea, joista toinen tulee eteisestä, toinen rouva Åhlman'inpuolelta. Jälkimäisessä oviverhot.
Elma, Terho ja Hervenius.
(Soittotunnin lopulla. Elma soittaa jonkun loppusäveleen viululla).
Hervenius:
Olen kovin tyytyväinen teihin neitiseni. Te edistytte kaunein askelintässä jalossa taiteessa. Suoraan puhuen olette kohta aivan opettajannetasalla.
Elma:
Ohoo, herra Hervenius. Te imartelette aivan liiaksi. Minäkö Teidäntasallanne, joka olette maamme etevimpiä viulutaiteilijoita. Oletteantaneet konsertteja ulkomaillakin. — Teettehän minusta vallanitserakkaan hah, hah.
Hervenius:
(Itsekseen). Hän on uskonut kaikki loruni! (Kovaa). Ah, arvoisaneiti En tahdo teitä imarrella, enkä tehdä itserakkaaksi. Se eiole tarkotukseni. Mutta tulee tuhlattua väkistenkin suuria sanoja,tuntiessaan sydämensä niin täyteliääksi ja mielensä niin iloiseksisiitä, että on taasen ollut onni kehittää niin oivallisia taipumuksiatässä jalossa taiteessa, kuin teidän, neiti Terho.
Elma:
No, no herra Hervenius! Puhutte vieläkin aivan liikoja. Ei minunlahjoistani voine kai paljon sanoa. Mutta innostuneeksi olette minutsaaneet. (Näpäyttää viulun kieliä). Siitä teille kiitos ja kunnia.
Hervenius:
Puhuitte lähtevänne takaisin sinne maalle. Sanokaa, eihän se olluttotta, ettehän jätä meitä?
Elma:
Niin kyllä, se on täyttä totta. Mutta siellä minä vasta soittelenkin.Soitan niin, että vasikatkin ilosta tanssivat. Ja kun iltaisinauringonlaskun aikaan menen järven rannalle ongelle, on minulla viulunimukanani ja soitollani houkuttelen koko ahdin valtakunnan onkeaninypistelemään.
Hervenius:
Ei, ei neiti Terho. Te laskette vaan leikkiä. Te ette saa mennä enäänmaalle, sillä niin monet seikat pidättävät teitä täällä.
Elma:
Mutta nyt en ymmärrä teitä herra Hervenius! — Monet seikat — —?
Hervenius:
Niinkuin sanoin, monet seikat pidättävät teitä täällä. Jo teidäntaiteelliset taipumuksenne ovat siihen auttamattomana esteenä. Teidänpitää niitä kehittää ja vain täällä käy se laatuun.
Elma:
Mutta olenhan jo oppinut niin paljon, kuin kotitarpeiksi vaaditaan. Jaenhän minä maalaistyttö muuta kaipaakaan. Soittelen vaan aikani kuluksija ikävien hetkien iloksi.
Hervenius:
Ah, älkää puhuko noin. Se koskee niin minuun, joka olen oppinutkunnioittamaan, rakastamaan teitä. Minä katson p