Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Lars Dilling
Suomentanut Yrjö
Helsingissä,G. W. Edlund,1886.
Kotoisia kohtauksia.
1. Hääilta.
2. Solmuja.
3. Sukulaiset.
4. Perheen ystävä.
5. Kirje.
6. Kerinpuut.
7. Syntymäpäivä-iloja
8. Kenraaliharjoitus.
9. Päivää myöhemmin.
10. Viritetyllä pistoolilla.
11. Liian kummaa.
Victoria regia.
1.
Hääilta.
Vaunut, joissa morsiusparin oli kotia ajaminen, olivat oven edessä.Oli jo hyvin myöhäistä illalla. Kynttilät olivat palaneet loppuunkruunuissa ja kynttilänjaloissa, elävät kukkaset morsiuspiikojenhiuksissa olivat lakastuneet ja valkoisilla tarlataanihameilla eienää ollut sama tuoksuva raittius kuin vihkimisen kestäessä. Nyttuli morsian, suuri viitta hartioillaan. Oli otettava jäähyväiset.Nytpä alkoi siellä suuteleminen ja syleileminen, ja pieni rouvaheitettiin kuin kautschukkipallo toisen tädin luota toisen luoksija toisen ystävän luota toisen luoksi. Täti Dortha, täti Riikkaja täti Greetta pitivät häntä kauvimman aikaa syliinsä suljettunaeivätkä he oikein tahtoneet voida päästää häntä. Oli hän ollutkinheidän luonaan kymmenvuotiaasta alkaen. Silloin kuolivat vanhemmatlavantautiin. Betsy, nuori morsian, oli silloin, kuten sanottu,kymmenvuotias, ja hänen vanhempi sisarensa Anna kuudentoista vanha.Anna lähetettiin Saksanmaalle kasvatuskouluun; Betsy jäi tätienluoksi, jotka kasvattivat ja pilasivat häntä paraalla tavalla. Nytoli Betsy naimisissa ja nyt oli hänen lähteminen heidän luotaan jasentähden itkivät tädit niinkuin suihkukaivot kansanjuhlassa jaBetsykin itki. Kenties ajatteli hän, että tuli alkaa totista elämääja ottaa täyttääkseen perheenäidin ankarat velvollisuudet, kentiesajatteli hän kaikkea sitä hyvyyttä ja rakkautta, joka oli tullut hänenosakseen vanhojen sukulaistensa luona, tai kenties hän ei ajatellutollenkaan mitään, vaan itki sen vuoksi, että muut itkivät. Olihanhän vasta kahdeksantoista vuotta vanha. Sellaisina vaiheen hetkinäelämässä joutuu aina kummallisen ahdistuksen valtaan, ja kyyneleettulevat välttämättömästi silmiin, vaikk'ei olisikaan niin onnellinen.Ja onneton ei Betsy ollut, sitä todisti hänen rakkautta uhkuvakatseensa ja se vapaa ja uskalijas luottamus, jolla hän nojautuimiehensä käsivarteen, heidän astuessaan portaita alas ja istuutuessaanvaunuihin. Ja niin lähtivät vaunut liikkeelle. Vihdoin pysähtyivätne. Sulhainen astui ensin vaunuista ja auttoi vaimoaan. Ylhäällätampuurissa seisoi sievä palvelustyttö, joka saattoi heitä huoneisiin,joissa kynttilöitä ja lamppuja oli sytytettyinä ja joissa tuoksuviakukkasia, kirjailtuja morsiuslahjoja ja somia korukaluja kaikkiallanäkyi ja hymyili vastanaineille.
"Haluatteko, herra asianajaja tai rouva, jotakin muuta?" kysyipalvelustyttö autettuaan heidän päältään päällysvaatteet.
"Ei, kiitoksia, nyt voit mennä."
Tyttö vetäytyi pois.
Betsy liehui niinkuin valkoinen perhonen kaikkialla kukkien ja lahjojenseassa.
Hän seisahtui muhkean ruusupuun eteen.
"Ei, mutta katsoppas, Faerder, niin kaunista! Jokainen kukka on niinraitis ja punainen ja uhkuva —"
"— kuin sinun huulesi", sanoi Faerder, kiersi kätensä vaimonsavyötäisten ympäri ja suuteli häntä.
"Hyi, hyi, hyi, Herman, päästä! Se tekee kipeätä", sanoi Betsyja luike