E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
ESKO VIRTALA [Edvin Calamnius]
Porvoossa,Werner Söderström,1889.
Kinkeritalossa.
Ulosotto.
Kylän mahtavin.
Kesäilta.
Kuulutuksen otossa käynti.
Vanhan kansan mies.
Lehtovaaran talossa oli varsin vilkas elämä muuanna syyskuun iltana.Väkeä liikkui edestakaisin kartanolla, pakinoiden ja keskustellen.Ainahan sitä puhetta piisasi; millä oli mitäkin selitettävää jakyseltävää. Väkijoukossa näkyi vanhaa ja nuorta, ukkoja ja akkoja,miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä sekä lapsia. Mikä milloinkinkatsahti järvelle, jotta eikö siellä vielä ala odotettavia tulioitanäkyä. Kahden puolen porstuaa oli väkeä kosolta, mikä seisoen, mikäistuen; ja siitä välistä tuli yhä sisään kansaa, millä kontti selässä,millä mytty käsissä; ja toisia taas meni ulos.
Poikaset mellastivat kovasti, löivät painia, inttivät ja väittivät japahaa elämää pitivät. Heidän hurjimmallaan ollessansa huudahti äkkiäjoku: "Olkaapa hiljaa, pojat! Lehtolainen tulee."
Vaan ennenkuin kerkesivät asettua, tuli Lehtovaaran isäntä heidänlikelleen ja huudahti: "Olkaapa vähän vähemmällä, pojat! Kun sattuisipastori seurueineen nyt tulemaan tänne, niin kovinhan rumaltanäyttäisi, kun te tuolla lailla meluaisitte."
Kohta herkesivätkin pojat rähisemästä, vaan joku heistä tuumasikuitenkin isännälle: "Tottahan sitä silloin älytäänkin hiljaa olla, kunrupiaa heitä näkymään tuleviksi. Eiväthän he nyt ole kuulemassakuitenkaan."
Lehtolainen katseli alas mäkirinnettä ja polkua pitkin, joka laskeusipellon kuvetta myöten järvelle päin.
"Eipä heitä jo ala näkyä", sanoi muuan mies häntä läheten.
"Eipä näy. No, onhan tuota matkaakin. Lienevätköpä sitä paitsi kovinaikaisin joutuneet lähtemäänkään: Onhan saattanut olla paljon väkeä jasitä myöten toimitustakin viimme kinkeripaikassa. Mutta kyllä heidännäistä puolin pitäisi alkaa tulla. — Miten lienevät tytöt kahvensakanssa joutuneet!"
"Tulen juuri köökin puolelta. Näkyi siellä pannu tulella olevan."
"Saispa tuolla käydä sanomassa, että jou'uttavat sen kahven."
"Kyllä kai se siihen joutuukin, kun tulevat."
"Eihän haitanne kumminkaan käydä katsomassa."
Niin sanottuaan lähti Lehtolainen köökkiin astumaan.
Iso valkea siellä palaa loimotti uunissa. Hällän päällä reiästäpuoleksi sisään uponneena seisoi kahvepannu, joka varta vastenkinkerijuhlan vuoksi oli kuurattu ihan kirkaskylkiseksi. Piika Liisapyhkieli kuppeja ja asetteli niitä sitten tarittimelle, johon pianlaitteli myös sokeri- ja kerma-astian. Hällän vieressä seisoipalavissaan punaposkisena Mari, toisessa kädessään hienoksi jauhettuakahvea kukkurakupillinen pannuun höystöksi; toisella hän juuri kohauttipannun kantta.
"Kas niin! Kiehua liriseppä nyt sievästi!" sanoi hän ja heittikupistaan höystöt pannussa kiehuvaan veteen.
"No mitä ne tytöt täällä toimittavat?" sanoi Lehtolainen. "Eikö se kahvejo ala olla valmista?"
"Tuos'siltään se joutuu", vastasi Mari.
"Ka, ka, kuohuuhan tuo."
"Eipä hätää", sanoi Mari ja hämmenteli puupuikolla höystöjä sekäpuhalteli pannuun, jottei sen sisällys päässyt reunojen yli paisumaan.
Niin siinä kiehua lirisi musta neste ja Lehtolainen katseli päält