E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Ch. A. Eastman
Mailta ja meriltä 35.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1915.
Esipuhe.
Hakada — "Surkuteltava Viimeinen".
Lapsuuteni puutteet ja vaivat.
Intiaanien sokerinkorjuu.
Leikki ja urheilu.
Metsiä samoilemassa.
Hakadan ensimäinen uhri.
Ensimäiset kulttuurivaikutelmat.
Viiteselitykset.
Esipuhe.
Pohjois-Amerikan intiaani on epäilemättä ollut korkeammallakehityskannalla kuin yksikään toinen pakanallinen ja sivistymätönkansa. Sitä todistavat sekä hänen erinomaisen hyvin kehittynyt javastustuskykyinen ruumiinsa että myöskin hänen melkoiset henkisetlahjansa. Mutta valitettavasti ei sellaisia vapaita, luonnollisiaolentoja enää ole olemassa. Intiaanit, jotka asuvat hallituksenmuodostamissa piirikunnissa,[1] kuvastavat ainoastaan heikosti entistensukupolvien kuntoa.
Seuraavat kuvaukset esittävät lapsuudenajasta viidenteentoistaikävuoteeni saamiani kokemuksia ja vaikutelmia. Olen kirjoittanut neetusijassa pikku poikaani varten antaakseni hänelle jonkinlaisen kuvanraskasvaiheisesta ja seikkailurikkaasta nuoruudestani. Hän itse onliian myöhäisen ajan lapsi voidakseen välittömästi ottaa vastaan villinelämän vaikutelmia.
Hänelle, Ohijesa toiselle, omistan hartaalla halulla ja rakkaudellatämän kirjani.
Toht. Charles A. Eastman (Ohijesa).
Hakada — "Surkuteltava Viimeinen".
Intiaanielämä! Minkä vapaudenmaailman tämä sana loihtiikaan jokaisenpojan sieluun! Rinta riemua hehkuen seuraisi varmaankin jokainen nuorisydämensä salaperäistä kaipuuta ja heittäytyisi hetkeksi villin elämäniloihin ja kärsimyksiin, nimittäin sellaisiin, jollaisiksi hän itseon ne uneksinut. Minä olen nauttinut nuoruudessani tätä elämää, jokapäivä on ollut todellista metsänkäyntiä ja todellista metsänriistaa!Kaukana metsissä, maailman meitä näkemättä ja kuulematta suoritimmeusein uskonnollisen tanssin esittäen vanhempia sukulaisiamme, sellaisiakuin "Urhoollinen Puhveli", "Seisova Vapiti", "Korkealentoinen Haukka","Satumainen Karhu"[2] y.m. Me maalasimme itsemme isiemme ja esi-isiemmetapaan ja jäljittelimme heitä uskollisesti pienimpiin yksityiskohtiinasti, olivathan mallit joka päivä silmiemme edessä.
Mutta näytteleminen ei ollut ainoa taitomme. Me tutkimme myöskininnokkaasti luontoa, koetimme perehtyä eläinten oloihin ja tapoihinyhtä suurella tarkkuudella kuin te konsanaan syventymällä kirjoihinne.Kansamme sankarit olivat esikuviamme, joita me jäljittelimmeleikeissämme ja joiden kaltaisiksi me tahdoimme tulla.
Kukaan ei osaa käyttää viittä aistiaan paremmin kuin erämaan lapsi.Haistimme, makumme ja tuntomme, kuulomme ja näkömme — kaikki ne olivatkehittyneet yhtä korkealle, ja muistimme me harjoitimme äärettömäntarkaksi. Ajatellessani ensimäistä kasvatustani täyttää nytkin mielenilämmin kiitollisuudentunne.
Sioux-heimolla[3] on peritty tapa, jonka mukaan pojan — maailmaantulevan soturin — syntyessä tulokkaan sisarusten on tehtävä jokinrohkea työ. Hänen veljiensä täytyi heittäytyä päistikkaa veteen tahitalvisaikaan piehtaroida alasti lumessa. Jolleivät he olleet vieläkyllin suuria, tehdäkseen itse jonkin tempun, valeltiin heidät vedellä.Sisar pistettiin muitta mutkitta veteen umpisukkulaan. Minunkin veljeniovat usein nauraen kertoneet, miten he olivat