Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
J. L. Runeberg'in runoelma
Suomentanut E. J. Blom, Sysmän Kappalainen
Helsingissä,K. E. Holm'in kustannuksella,1876.
Hufvudstadsblad'in Kirjapaino.
Kun nyt yleisön käsiin olen rohennut jättää heikon koelmani suomentaatätä jalon Runoilijamme teosta, ja kun lienee yhtä mahdotonta Suomenkielessä, kuin muissaki vielä elävissä, täydelleen jälitellä tuotakuusimittaista klassis-kielten runoa, olen pitänyt tarpeellisena joedeltäkäsin, joski vajavasti, osoittaa ne merkittävimmät ohjeet, joitanoudattaen olen tätä runo-lajia kokenut suomeksi rakentaa, varsinki,kun ne monessa poikkevat näihin asti käytetyistä, mutta vieläkiriidan-alaisista säännöistä. Ja vaikka hyvin arvaan ei kaikin puolinhyväksyttävän tätä kuusimitan käytäntöäni, en ole kuitenkaan epäillyttuoda sitä näytteille, kun en luulisi siitä olevan toki haittaasuomalaiselle runous-opille; sillä siitähän ratkaisematon asia ainakiselviää, että koetellaan kaikki ja pidetään, mikä hyvä on.
Muuten olen nämä ohjeet järestänyt vaan sen mukaan, miten mikinteokseni kohta on selitystä vaatinut. Ja nyt päättäköön suosiollinenLukija, mihin kelvannevat nämä:
MIELIPITEET Suomalaisesta kuusimittarunosta.
Mietteensä tästä runon-muodosta ovat jo tätä ennen ilmoittaneet E.A.Ingman, E. Lönnrot, A.E. Ahlqvist ja A. Genetz,[1] joiden kirjoituksiinosoitan siis Lukijaa, jonka on mieli saada tarkempaa selkoa senitse laadusta ja rakentamisesta. Tahdon vaan tähän liittää muutamiatärkeämpiä sääntöjä sekä jo vakaantuneita että itsenikin ehdoitelmia.
Pää-sääntönäni on ollut välttää koron polkemista, paitse joskussanan-jaossa, (josta enemmän jälestä päin). Sitten eroaa tässäkäyttämäni kuusimitta-runo nykyjään tavallisesta siinä, että enole pitänyt varsin tarkkaa huolta tuosta mora-nimisestä laajuudenmitasta,[2] sen vuoksi, että Suomen puhekielessä semmoisia sanoja,kuin esim. valmiina, äännetään melkein alkupitkinä, johon syynälienee pidettävä tuo aina koroton toinen tavu. Siihen nähden olen nytuskaliaasti kyllä ottanut noudattaakseni seuraavata sääntöä:
Säe 1. Torpassa. Alkupitkinä olen pitänyt semmoisia kolmitavuisiasanoja, joiden ensimäinen tavu on pitkä ja toinenki samote, mutta jostilaisesti, niin siten vaan, että kaksois-kerake tahi keveät l, m, n jar kerakkeen edellä seuravat sen ääntiötä, sekä kolmas lyhyt ja avoin;esim. raataapi, valmiina; kunnekka, huomenna, torpassa; kaihelma,orsilta, nuorempi, huojensi, luikersi y.m.
Muist. 1. Tällä keinoin olen tarkoittanut jotenki välttää tuotaääntäessä ikään kuin väkinäistä ja hankalaa lyhyen loppu-ääntiönpitentämistä.[3] joka noiden siitä yhä syntyväin kaksi-pitkien kauttatekee säkeen vielä niin pitkä-veteiseksi, Niin on, esim., tämänteoksen alkusanoja ennen suomennettu tähän muotoon: To:rpa:ssa:o:li illa:ste:ttu:, jonka säe-osan olen sovitellut näin: Torpassailtainen äskettäin oli syötynä, tehden sen sitä turvallisemmin, koskajo muutamissa kielemme murteissaki semmoisia sanoja, kuin torpassa,äännetään, kuin torpasa. y.m. samanlaisia.
Muist. 2. Edellisen säännön mukaan ovat mielestäni käytettävätsemmoisetkin eri-sanojen asennot, kuin ju:u:rtu'u'. ja' i:stu'u' ne';samoin kuin tuo alkupitkäisen mitan sanaa lopettava, mut tilaisestipitkä, keski-tavu, esim. | päivän ja' | yön.[4]
Muist. 3. Tähän kuuluvain pronomini-liitteesen -nsa päättyvien sanainlyhyttä loppu-tavua lienee kumminki sopivampi pitkänä kä