Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
Fritz Reuter
Suomentanut
Martti Raitio
Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1913
Seinäkello naksutti: tik tak, tik tak.
Oli toinen helluntaipäivä vuonna 185—. Ukko Swart istui nojatuolissaanpäivällisen päälle piippuaan poltellen ja mielihyvällä muistellensuloisia luumukeiton möykkyjä, joita eukkonsa oli laittanut hänelle.
Lempeä aurinko paistoi niin lämpimästi sisälle, ja säteet leikkivätlattialla. Ulkona ei tuntunut pienintäkään tuulenhenkäystä, ja syvinhiljaisuus vallitsi myöskin sisällä. Oli hiljaista kuin säkissä; kuuluiainoastaan kellon yksitoikkoinen tik tak,—ja ukko Swartin silmäluomettulivat niin merkillisen painaviksi. Tik tak, tik tak. Hän sulkisilmänsä, nyökäytti päätänsä, ja kello se vain naksutti tik tak, tiktak.
Rengit ja piiat olivat tänään juhlan kunniaksi koristaneet tuvan kukillaja koivunlehvillä, ja lehvissä he olivat tuoneet sisään turilaita, jotkanyt lentelivät ympäri huonetta.
Uunin edessä lojui vanha Vahti-koira, kuorsasi, huokaili ja ähkyiunissaan, ja penkillä istui kyyrysissään talon musta kissa ja kehräsitorkkuen. Ja kello naksutti: tik tak, tik tak.
Ukko Swart nukkui ja kuorsasi niin, että leuka tärisi, kissa nukkui jakoira nukkui, mutta turilaat eivät nukkuneet. Ne lentelivät suristensinne tänne, ja eräs niistä, oikein turhamainen vanha jalli, istahtiukko Swartin nenänkärjelle. Oikeastaan se ei ollutkaan mikään kärki;siksi se oli liian leveä ja mukulamainen. Olipa se pikemminkin nappi. Noniin, turilas se käyskeli ympäri nappia ja huvittelihe. Mutta tämä oliukolle vähän haitaksi, hän irvisteli pahoin ja liikutteli suupieliään,mutta siitä ei ollut apua. Vihdoin turilas kyllästyi tähän leikkiin. Selensi ukko Swartin napilta kissan silmille ja täältä koiran luo, jollese kuiskasi jotain korvaan.—Vahdin luota se lensi taas ukon napille,ja tätä peliä se yhä pitkitti, ikäänkuin haluten oikein kiusata heitäkaikkia ja tehdä heistä pilaa.
Kissa kehrää, koira murisee, ukko Swart mutisee, turilas surisee—janiin kului kokonaiset kolme tuntia.
Kun nyt taas oli ukko Swartin vuoro ja hän irvisteli ja vääntelisuutaan, astui hänen naapurinsa, ukko Witt, tupaan.
»Päivää kans', naapuri! No, kuinkas sinä voit? Tahdoin vain katsahtaa,oletko yksin kotona.»
»Niin oikein, Witt, olen yksin.»
»No, Swart, oletko harkinnut asiaa?»
»Olenpa kylläkin. En ole muuta tehnyt koko kolmeen tuntiin. Siitä saakkakun söin päivällistä olen istunut tässä ja harkinnut ja ajatellutasiaa.»
»Kuulehan nyt», sanoi Witt, »minun mielestäni on parasta, ettäistahdamme tähän asiata punnitsemaan kerta vielä.»
»No, tehkäämme niin.»
Ukot sytyttivät piippunsa ja istahtivat pöydän ääreen vielä kerranasiata tuumailemaan.
Heidän edessään oli olutkannu, ja siihen he usein kurkistelivat, jasitten ruvettiin tuumailemaan.
»Asia on semmoinen kuin se on», sanoi ukko Swart.
»Niin, Swart, se on aivan totta, se.»
»Kukapa voi tietää, mikä oikeastaan olisi parasta?»
»Tämä on kovin mutkallinen asia», sanoi Witt.
»Kovin mutkallinen», sanoi Swart ja raapi korvansa t