Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG
Distributed Proofreaders
Kirjoitti
J. A. Bergman
Alun perin julkaissut
Arvi A. Karisto 1916.
Tämä suomalaisen kansalliskirjallisuuden heräämiskauteen kuuluva teosilmestyi v. 1881 nimellä "Nevalaiset". Tekijä, joka on julkaissut useitamuitakin kaunokirjallisia tuotteita, käsittelee tässä tavallaan hyvinharvinaista tapausta maamme historiassa. Veronkantaja Affleckin sorrostaaiheutunut katkera mielenkuohu Nurmeksen talonpoikien keskuudessa v.1710 meni nimittäin niin pitkälle, että yksityisen henkilönvastustamisesta johduttiin kapinoimaan Ruotsin valtaa vastaanvenäläisten apuun vedoten. Järjestymättömästä talonpoikaisliikkeestä onolemassa verrattain runsaasti asiatietoja, joita tekijä on tunnollisestikäyttänyt surullisen ajankohdan ristiriitaisuutta kuvatakseen.
Bergmanin pikku romaanilla on vieläkin merkitystä alkuperäisessätarkoituksessaan, historian kansanomaisessa esittämisessä. Toiseltapuolen se nyt itse on siirtynyt historiaan, kuvastaen niitä nuorenkansallisen sivistyksemme kevätpäiviä, jolloin suuret ulkomaisetmestarit ensiksi antoivat vaikutelmia alkavallekaunokirjallisuudellemme. Walter Scott on siten tuntuvasti saanutmäärätä tämän romaanin henkilövalintaa ja muuta sommittelua; tapaammelatinaa rakastavan pedantin, noita-akan ja muita skotlantilaisensuurmiehen vakauttamia piirteitä. Mutta tekijän ansioksi tulee, että hänon kyennyt kaiken luomaan kotoiseen sävyyn, ja joskaan hänen tuotettansaei sovi arvostella kirjallisuutemme nykyisen korkeimman tason mukaan,havainnee tavallinen lukija "Nurmeksen kapinan" sekä miellyttäväksi ettäopettavaiseksi, kansalliseksi kertoelmaksi, jolla on sekä omaperäistäettä kirjallishistoriallista mielenkiintoisuutta.
Vanhan sepän luona.
Vähän luoteeseen päin Savonlinnasta, nykyisessä Säämingin pitäjässä,asui tämän kertomuksen tapahtuma-aikana vanha seppä nimeltä JaakkoNevalainen. Hän oli nyt seitsemänkymmenen vuoden ikäinen. Miehuutensapäivinä oli hän ollut sotamiehenä ja sittemmin hoitanut jotakuta pikkuvirkaa Savonlinnassa[1]. Niitä aikoja hän aina ylpeydellä muisteli. Nytoli hän häätynyt maaseudulle. Tuon tuostakin sai hän kuitenkin kuullajotain linnasta, johon Suomen pieni, urhoollinen sotaväki etelästä päinoli vetäynyt, sittenkun Viipuri ja Käkisalmi olivat antautuneetvenäläisille. Vanhuksen ainoa poika, näet, palveli tässä sotaväessä jasai silloin tällöin luvan käväistä vanhaa isäänsä tervehtimässä. Isäuteli pojaltaan kaikkea mitä tämä tiesi ja arveli sodasta, ja kun vanhaJaakko sai kuulla jonkun vähemmän suotuisan uutisen, polki hän lattiaapuujalallansa ja huusi: "kaikki on h—ssä".
[1] Nimittäin sennimisessä linnoituksessa, joka perustettiin v. 1475.
Vanhan Nevalaisen vaimo oli miestänsä kymmentä vuotta nuorempi. Heilläei ollut muita lapsia. Heidän luonaan nähtiin kuitenkin kaksi kaunistanuorukaista, poika ja tytär, kumpikin nuoruuden kukoistavassa keväässä.Poika oli vanhan Jaakon veljenpoika, joka oli oleskellut setänsä luonaosittain opissa, osittain huviksensa. Nuori neitonen, Anna, oliNevalaisen vaimon sisarentytär, joka orpona asui tätinsä luona. Näitänuorukaisia vanhukset suuresti rakastivat, ja etenkin Matleena-mummo —näin nimitettiin Nevalaisen vaimoa — toivoi nuorukaisista lemmenjumalanavulla pariskuntaa. Mutta nuori mies — Juhana — ei näyttänyt olevankovinkaan suuressa vapautensa menetyksen vaarassa. Kun M