E-text prepared by Tapio Riikonen
Laulunsekainen kansanpila
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström,1900.
HAKALA, talonisäntä.
HENNA, hänen tyttärensä.
MANU, nuori talonpoika.
SAMPPA, viuluniekka.
MIIHALA, reppuri.
LASSI, pomon poika.
SUNTION TAAVA.
1:n, 2:n TYTTÖ.
1:n, 2:n POIKA.
Kylän kansaa.
(Näyttämö: kisanurmi kallion kyljessä. Peräseinämällä mäntyjä jakatajoita, joiden takana syrjässä kokkopaikka. Vasemmalla keinu.Oikealla luonnon muodostama lehtimaja sekä kanto.)
(HENNA keinuu. MANU istuu yksin kannolla. Pojat ja tytöt istuvatnurmella solmien arpaheinää ja laulavat)
Ja nythän on taasen juhannus,
ilon aika se meille koittaa,
limokujassa linnut veisailee,
ja karjankellot ne soittaa,
nyt on juhannus,
suvijuhannus,
nyt on leikin ja lemmen aika!
Kedon sirkat ne viulua vinguttaa,
kun ahvenet polskivat vettä,
vesiperhot, hyttyset piiriin käy
ja mettiset etsivät mettä,
nyt on juhannus,
suvijuhannus,
nyt on leikin ja lemmen aika!
Pojat tuomenterttuja kantaa saa,
kuka painuisi pirtin loukkoon,
nyt laulelemaan, nyt naurelemaan
iloparvessa tyttöjen joukkoon,
nyt on juhannus
suvijuhannus,
nyt on leikin ja lemmen aika.
1:n POIKA (Tyttöjen ja poikien veikatessa lyö Manua olalle.) Mitässinä, Manu, täällä niin yksinäsi oleilet? Ethän piirissäkään pysynyt.
MANU. Mitäs minä siellä…?
1:n POIKA. Älä hullujasi! Katsos tuolia se Hakalan Henna yksinäänkeinulla kiikkuu ja sinua odottaa!
MANU. Minuako? He, ei! Muissa kai sen mieli pyörii!
1:n POIKA. Näytäpäs sukkiasi! Hoi, hoi, mustat ovat! Tule joukkoon!(Vetää käsikynkästä Manua.)
2:n POIKA. Ei se polkka polkalle tunnu ilman soittoa. Missähän seviulu-Samppakin saapastaa? Pitäisihän sen pillipiiparin jo täällä olla.
1:n POIKA. Ettei vain taas eksynyt ryyppyreissulle.
2:n POIKA. Mies on hiukan viinaan menevä, mutta sanansa se pitää, kunkerran lupaa.
1:n POIKA. Ja reima se on soittaja ja kelpo puhemies.
2:n POIKA. No, senhän minä puhekumppanikseni otan, kun näitä meidänkylän tyttöjä järjestään kosaisemaan käyn.
1:n TYTTÖ. Ja lopulta jäät vallan ilman ja haistelet tyhjää ilmaa kuinentisen kasakan hevonen, jolta kaurat vietiin.
2:n POIKA. Mikäs on valitessa, tässäkin poikia kuin aidanseipäitä,naimahaluisia ja nuoria.
2:n TYTTÖ. Mutta eipäs huolita, eipäs huolita! Tämä Suntion Taava sekyllä — — hym, hym — ottaisi miehen kuin leivän vartaalta, mutta meollaankin toista maata, me!
1:n POIKA. No älä sinä Taavaa moiti, ihminen se on sekin, vaikka onpieni suu. (Taava mielistelee suu naurussa.)
2:n TYTTÖ. Voi sun poikia! Tuuman pituisia, korttelin korkuisia,piimäsuita, pökköpuita!
2:n POIKA. Kas, kas, sitä naista! Sillä on kieli kuin lankakerä. Kunkerran sen auki päästää, vierii se pitkäksi kuin nälkävuosi! Tuollainenpieni, punainen lankakerä, hahhaa!
(Pojat nauravat.)
1:n POIKA (Taempaa huudahtaen.) Hih, tuolla se tuli jo loi