Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus Raukoilta rajoilta
Kirj.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1907.
Täyttä vauhtia hurisi juna Pohjanmaalle. Toisen luokan vaunussa lojuihuolettomassa asennossa nuori, komea herrasmies. Hän oli laittautunutaivan ajanmukaisimpaan pukuun, ja hänen hienoista kasvoistaan saattoipäättää, että hän oli hemmotellen kasvatettu ja ettei hän ollutpuutteen päiviä elämässään nähnyt.
Ulkona oli jo pimeä. Talvipäivä on niin peräti lyhyt Pohjolassa, sammuuheti kun valkeneekin. Nuori matkustaja koetti kuluttaa aikaansalukemalla, mutta usein hän silmäsi kelloonsa ja haukottelityytymättömänä. Ei ollut puhekumppania ketään. Matkustajat olivat sitämukaa vähenneet, mitä pohjoisemmaksi tultiin, niin että hän nyt istuivaunussa aivan yksin.
Junan pysähtyessä asemille hän riensi ulos jaloittelemaan. Näki paksujalumikinoksia luoduksi huoneiden seinämille ja käytävien väliin.
— Onpa täällä lunta, — hän ajatteli. — Näkyy, että tullaan
Pohjanmaalle.
Hänestä alkoi tuntua jo somemmalta, mitä pohjoisemmaksi pääsi.
— Kunhan nyt tämä viimeinen taival katkeaisi, jotta pääsisi tästätoisenlaiseen kyytiin, — ajatteli hän ja haukotteli mielihyvästä,oikaisten levänneitä jäseniään.
Nuori matkustaja oli metsänhoitaja, joka oli hakenut itselleenviransijaisuuden aina Lapista asti. Hän oli nimeltään WaltteriUlfsköld, kotoisin Etelä-Suomen rikkaimmalta kulmalta. Ei ollut hänkoskaan käynyt näinkään pohjoisessa. Mutta hänen oli pitkät ajat tehnytmielensä Lappiin. Hän oli kuullut niin paljon kerrottavan Lapinelämästä, niin satumaisia tarinoita kummallisesta, leivättömästämaasta, jossa kuljettiin poroilla ja jonka taivas oli öisin valjujenrevontulten peittämänä.
Hänen mieleensä johtui lähtö varakkaiden vanhempiensa kotoa. Äiti jasiskot itkivät, isä käveli edestakaisin, mutta sanoi vihdoin:
"No, käypä vain Lapissa huutijärvellä, — luulen, että piankinkyllästyt pakkaseen ja poronkyytiin…"
Äiti oli varma siitä, ettei hän enää koskaan näe poikaansa, ja sisaretkoettivat viekotella häntä jäämään kotia edes täksi talveksi. Mutta hänei ollut mihinkään suostunut. Täytyihän hänen tutustua maahansa jakansaansa, ja tänne pohjoiseen hän muuttaa sittenkin, kun saapivakinaisen viran. Kyllä hän jo tunsi eteläosan maata, mutta laajaleivätön Lappi oli ikäänkuin vieras valtakunta…
Juna tulla porhalsi Oulun asemalle. Hän nousi vaunusta, kävelläkseenjunan seistessä. Turkkeihin pukeutuneita ihmisiä liikuskeliasemasillalla. Liike näytti hyvin vähäiseltä, eikä kellään ollut kiire.Jo ennen junan vihellystä hän kiipesi vaunuunsa. Ei ainoatakaantuttavaa hän ollut nähnyt, eikä hänellä tosin monia ollutkaan täälläPohjanmaalla.
Mutta junan lähtiessä liikkeelle hän ilmestyi taas vaunusillalle,mielihyvin silmäillen valaistua kaupunkia, jonka ohi juna vaivaloisestijytisi. Sehän olikin komea kaupunki somine ympäristöineen!
Mutta kun juna suuren, mahtavan sillan yli mentyä kääntyi kaaressapohjoista kohden, puhalsi vastaan vihainen, pureva tuuli, joka tarttuiposkipäihin kuin rauta. Ja pakkanenkin tuntui kiihtyvän. Kiskotnaukuivat ja valittivat, ja taivaalla vilkkuivat ja hyppelivät kirkkaattähdet kuin vilussa nekin.
Hän vetäysi vaunuunsa, sytytti tupakan, hykerteli käsiään ja sanoiitsekseen:
— Onpa… onpa raitis tuuli tuolta pohjoisesta… Ja hetken kuluttu