E-text prepared by Tapio Riikonen
Huvinäytelmä 3:ssa näytöksessä
Muovaellut
Apuna käytetty: Dillingin "Kotoisia kohtauksia".
Palkittu 1:sellä palkinnolla U. P. Alaupseeri-yhdistyksessä.
Helsingissä,
J. C. Frenckell ja Poika, 1894.
Kaarlo Kiipula, etevä rakennusmestari.Liina, hänen vaimonsa.Anna, Liinan sisar.Riikka, hyvin liukaskielinen |Oortta, hiukan ontuva | Annan ja Liinan tätejä.Liisa, vähäkuuloinen |Yrjö Varro, leskimies, hammaslääkäri ja Kiipulan lapsuuden ystävä.Katri, Kiipulan palvelustyttö.Lähetystön puheenjohtaja.Neljä lähetystön jäsentä.
Tapaus Helsingissä. Aika nykyinen.
Näyttämö:
Tavallisen hyvin kalustettu huone, ovia on perällä ja vasemmalla sivullayksi ja oikealla kaksi. Esiripun noustessa ompelee Liina jotainkoruompelusta ja Varro istuu sohvalla.
LIINA. Ei se nykyjään niin säännöllisesti ole koskaan tullut, en tiedämissä hän kuleksinee.
VARRO. Ai, ai! Näyttää siltä kuin sopu olisi vähenemään päin tässätalossa. Minun luullakseni ei Kaarlo suotta aikojaan lurjustelekaupungilla, koska hän on raitis ja kunnon mies. Oletteko koskaankysyneet missä hän on ollut silloinkun hän viipyy tavallista kauemmin?
LIINA. Ei se kysymisestä parane, hän tavallisesti antaa vaan kierteleviävastauksia, ja syyttää raittiuspuuhiaan.
VARRO. Suokaa anteeksi että utelen perhesalaisuuksianne, mutta ehkäolisi jotakin hyötyä noin vasta alkaville kuulla kokeneen aviomiehenneuvoja, näissä niinkutsutuissa kotirettelöissä. Luultavasti itsekinmyönnätte minun olevan vähän kokeneemman tälläisissä asioissa, koskaolen kolme vuotta ollut naimisissa ja vuoden leskenä. Eikös siitä olevasta yksi vuosi kuin te muutitte tähän siunattuun säätyyn?
LIINA. Niinhän se, Jumala paratkoon on.
VARRO. Ja kuinka vanha teidän perintöruhtinaanne, eli toisin sanoenpikku Kaarlonne on?
LIINA (huokaus). Kahdeksan kuukautta.
VARRO. Niin, niin! vanhuus ei ole aina kunniaksi. Voisihan tuo pikkuvesseli olla puolta nuorempi niin … no kukapa sen nyt niin tietää,mutta luulen kumminkin että silloin ei Kaarlo, teidän mielestänne,tulisi liian myöhään kotio.
LIINA (loukkaantuneena). Miksi niin arvelette?
VARRO. Suokaa anteeksi niinkuin tiedätte niin tapani on aina puhuaajatukseni suoraan. Tämä teidän avioliittonne on osaksi luettavaniitten, nykyjään, ikävä kyllä, useesti tapahtuviin pakollisiinavioliittoihin, joista harvat ovat onnellisia; jos molemmillapuolisoilla olisi hyvä tahto niinkuin, suokaa anteeksi, teidänmiehellänne on, niin teidänkin avioliitto olisi monelle esikuvana. Minäen ymmärrä sitä, miksi panette niin vähän arvoa sellaiselle miehellekuin teillä on, te kyllä tiedätte kuinka suuressa piirissä hän onkunnioitettu ja arvossa pidetty, eikä suinkaan suotta, sillä monelle onollut opiksi hänen esitelmänsä ja keskustelunsa työväen- sekäraittiusyhdistyksissä, joihin, ikävä kyllä, hänellä on liian vähän aikaaottaa osaa. Ja täällä kotona hän ei voi vaikuttaa mitään, se onihmeellistä. Minäkin, vanha mies jo melkein, ikävöin hänen seuraansa,sillä hänen lauseensa eivät ole teeskenneltyjä, vaan niistä uhkuutosipuhdasta henkeä. Hän ei varmaankaan teille puhele koskaan?
...