Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Juhani Aho
WSOY, Porvoo, 1921
Lastuja. Neljäs kokoelma.
Tunnelmani
Terve tuloa, talvinen pimeä!
Tuiskuttaisit lunta, talvi…
Takalisto
Metsänneidot
Metsäpolku
Pahan omantunnon puu
Tuomiokello
Kun Matti pani tupakan
Kannikka
Toisille
Ainoa poika
Vanha kello
Hanna
Hyveen palkka
Varikset
Yrjö Antman ja Kumpp.
Wilhelmiina Wäisänen
Korpeen kadonnut
Korven kosto
»Wäinämöisen viimeinen soitto»
Tyven meri ynnä muita lastuja.
Tyven meri
Elämäni ehkä onnellisin päivä
Arkituuli—pyhäpouta
Säveltäjän muistikirjasta
Salaperäisin
Näky
Muistojen maisema
Kirkko ja pappila
Kaski
Kuolinvuoden enne
Uveavanto
Hirvi ja voimavaunu
Pökkelö, eli kuinka vanha kaatuu
Jouluilta talonpojan tuvassa
Jäi jäljelle lauluinen lehto…
Uskon varmaan
Pyhä perjantai
Joulumietteitä
Euroopan yleinen mielipide
Vanhan vuosisadan haudalla
Vanha saddukeus
»Minä kiitän sinua, Herra»
Vanha Kauko ja sininen tyttö
Kukitettu
Lastuja VII.
Siellä maalla
Yllätys
Toivioretki
Aurinko ja meri
Lumoissa
Bulevardin puu
Maahenkeä
Orjamarkkinat
Tuhlaajapoika
»Lallu»
Pikku Liisa
Ystävä—joka petti
Joululle kotiin
Kotipuoleni rautatie
Hirviö
Lahjoitus
Asunnoissa autuaitten
Heränneitä.
Kuinka minä heräsin
»Äitien muistoksi»
Arka omatunto
Saako pappi pelata korttia?
Häät
Pyhiinvaellus
Uskontunnustus
Vapautettu
Maailman suurin syntinen
Kanna ristisi
Tarina pyhästä neitsyestä
Te tunnelmani, te mielialojeni keveät perhoset, te liihoittelevatlintuset, jotka väikytte maailman ja minun välillä … mitä minulleolisi maailma ilman teitä?
Se olisi minulle kuin pilvetön taivas, kuin rannaton erämaa, kuinjäätynyt meri, kuin lehdetön syksyinen metsä. Se olisi minulle kuinsuruton elämä, kuin iloton arkipäivä, kuin yksitoikkoinen todellisuusilman muotoa ja sisällystä. Se olisi maantie, jota kaikki kulkevat jajonka näköalat ovat kaikille yhtä hyvin tunnetut kuin minulle.
Ja nyt on minulle maailma tunnelmieni valossa kuin taivas tuulisenapäivänä, joka milloin pilveen peittyy, milloin kaikessa kirkkaudessaanväikkyy, kuin viljava vainio, jossa tähkät huojuvat ja jonka yli varjotkarkeloiden vaeltavat, niinkuin meri, joka vuoroin tyynenä lepää,vuoroin vaahtopäänä kuohuu,—kuin keväinen lehto, jossa lehdet vihertääja käet kukkuu,—ja koko elämä on kuin suvinen sunnuntaipäivä, kuinnuoruuden unelma, jossa toivo ja epätoivo tuhansin muodoin toisiansatäydentävät. Se on kuin uusi, tuntematon metsäpolku, joka korpeenkatoo, noroihin painuu ja nousee huimaavien vaarojen laelle, näyttäenminulle maisemia, joita ei kukaan ole ennen nähnyt, en edes minäkään.
Sentähden lemmin minä teitä, tunnelmani, kuin talossa lapsia lemmitään,vaalin teitä, enkä häpeä tunnustamasta teitä