E-text prepared by Tapio Riikonen
Kuvaus Lapin rajoilta
Kirj.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1914.
Varhaisen kevätaamun kirkkaassa loistossa kiilteli järven pintatasaisena ulappana. Mailla ja metsissä ei hanki vielä kantanut, muttatäällä järven selällä oli mainio lipee ja verraton kulku. Poron kavioei luiskahtanut paisteen reikimältä hangen pinnalta eikä pienoinen rekipäässyt siipeämään. Vain silloin kun he talon rannasta ajoivat alasjärven jäälle, siipesi poron reki rantaporeen sileällä pinnalla jasilloin Selma hiukan kiljahti. Mutta Simo vain tempasi hihnasta, japian he pääsivät rantaporeen yli ja joutuivat seljemmäs järveä.
Siinä vasta ohjasi Simo poronsa Utuniemeä kohti.
Utuniemi! Järvi oli penikulmien laajuinen ja myrskyinen ja oikullinen.Selma ei ollut koskaan Utuniemessä asti käynyt, vaikka tämänristiaalloistaan tunnetun Raahonjärven eteläpäässä oli hänenkinkotinsa, Rantamaulan talo. Oli vain usein kuullut Utuniemestäpuhuttavan, ja rippikoulu-aikana oli hän tullut tuntemaan Simon,Utuniemen nuoren isännän. Selman mielestä oli jotakin kummallistasiellä Utuniemessä. Hän muisti, että kun he kalassa kulkivat jaloittonivat kauas kotirannasta, siinsi kirkkaina kesäöinä hyvin kaukaajärven ulappain takaa niemen nenä ikäänkuin usvan seasta…
"Sieltä siintää Utuniemi", sanottiin hänelle.
Ja hän muisti isän kertoneen, että se niemi aina näytti olevan usvanseassa, kun sinne järveltä päin katseli. Olipa kesä tai talvi, ainasieltä näkyi usvaa…
Selma kuuli poron rautakellon kalkkuvan, kun se tasaisesti "tolvasi"pitkin järven pintaa. Kotikylän vaaran takaa alkoi aurinko näkyä, jayhtäkkiä oli koko kylä kirkkaankellertävän valon vallassa. Selman kotioli järven rantaa likimpänä, ja sen ikkunain läpi paistoi aurinko niin,että asuinrakennus oli kuin tulessa…
Hän käänsi samalla katseensa pohjoiseen päin, jossa hyvin kaukaa järventoisesta päästä siinsi korkeita, valkopäisiä vaarain lakia; niidenkyljiltä erotti tummat kuusikot, varjossa vielä. Ääretön ja asumatonoli ympäristö niin kauas kuin silmä kantoi. Ainoastaan kylän lähellänäkyi järven rannalla, järveen laskevan metsäjoen suussa, jokupienoinen, vinosuinen laukkupuoli-lato, harmajana pilkkunametsänlaidassa kyyröttäen…
He eivät olleet monta sanaa vaihtaneet sitten kun talosta lähtivät.Selma mietti miettimistään, ja Simolla oli omat mietteensä. Mutta kunyhä uusia ja erilaisia niemiä tuli toinen toisensa takaa näkyviin,kääntyi Selma Simoon päin ja kysyi:
"Joko Utuniemi sopii tänne näkymään?"
Simo heräsi mietteistään ja vastasi:
"Ei vielä juuri. Mutta kun ehdimme tuon niemen nenän ohi, jossa näkyyhuurteinen koivikko, niin siitä alkaa näkyä… Kun katsot suoraan tuotaKarhujupukan paljukkaa kohti, niin siitä järvelle päin näkyy Utuniemennenä…"
"Onko talo niemen nenässä ja näkyykö se järvelle?" kysyi Selma.
"Ei näy tänne päin, sillä pitkin niemen rantaa kasvaa vankkaakoivikkoa, jota isävainaja ei raaskinut hakata… ja kielsi minuakinhakkaamasta…"
Siitä pääsivät he keskustelun alkuun.
Simo kertoi, mitä hänellä oli mielessään. Hänellä oli jo hirretajettuina uutta uhkeaa päärakennusta varten. Siitä tulisi niin korkea,että harja ja pääty näkyisivät tännekin päin järveä, vaikkarantakoivikon jättäisikin hakkaamatta. Hän kertoi maanviljelyksestään,karjastaan, metsän ja järven antimista, kuinka ne olivat runsaa