Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
J. L. Runeberg
Suomentanut Paavo Cajander
1918 (1889).
Maamme
Vänrikki Stool
Pilven veikko
Sotavanhus
Luutnantti Zidén
Torpan tyttö
Sven Dufva
Von Konow ja hänen korpraalinsa
Kuoleva soturi
Otto von Fieandt
Sandels
Kaksi rakuunaa
Hurtti ukko
Kulnev
Kuningas
Sotamarski
Döbeln Juuttaalla
Sotilaspoika
Porilaisten marssi
Vänrikin markkinamuisto
Lotta Svärd
Ukko Lode
Matkamiehen näky
Vänrikin tervehdys
Von Törne
Heinäkuun viides päivä
Munter
Von Essen
Kuormarenki
Wilhelm von Schwerin
Numero viisitoista Stolt
Veljekset
Viapori
Maaherra
Adlercreutz
Tietoja mainituista henkilöistä y.m. selityksiä.
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
Soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
Ei vettä rantaa rakkaampaa,
Kuin kotimaa tää pohjoinen,
Maa kallis isien.
On maamme köyhä, siksi jää,
Jos kultaa kaivannet.
Sen vieras kyllä hylkäjää,
Mut meille kallein maa on tää,
Sen salot, saaret, manteret
Ne meist' on kultaiset.
Ovatpa meille rakkahatKoskemme kuohuineen,Ikuisten honkain huminatTäht'yömme, kesät kirkkahat,kaikk' kuvineen ja lauluineen,mi painui sydämeen.
Täss' auroin, miekoin, miettehinisämme sotivat.Kun päivä piili pilvihintai loisti onnen paistehin,täss' Suomen kansan vaikeimmathe vaivat kokivat.
Tään kansan taistelut ken voine kertoella, ken?Kun sota laaksoissamme soi,ja halla näläntuskan toi,ken mittasi sen hurmehenja kärsimykset sen?
Täss' on sen veri virrannuthyväksi meidänkin,täss' ilon on nauttinutja tässä huoliaan huokaillutse kansa, jolle muinahinkuormamme pantihin.
Tääll' olo meill' on verratonja kalkki suotuisaa;vaikk' onni mikä tulkohon,maa, isänmaa se meillä on.Mi maailmass' on armaampaaja mikä kalliimpaa?
Ja tässä, täss' on tämä maa,sen näkee silmämme;me kättä voimme oijentaa,ja vettä, rantaa osoittaaja sanoa: kas, tuoss' on se,maa armas isäimme!
Jos loistoon meitä saatettais,vaikk' kultapilvihin,miss' itkien ei huoattais,vaan tähtein riemun sielu saisois tähän köyhään kotihinhalumme kuitenkin.
Totuuden, runon kotimaa,maa tuhatjärvinen,miss' elämämme suojan saa,sa muistojen, sa toivon maa,ain' ollos, onnees tyytyen,vapaa ja iloinen.
Sun kukoistuksen kuorestaan
Kerrankin puhkeaa;
Viel' lempemme saa hehkullaan
Sun toivos, riemus nousemaan,
Ja kerran laulus, synnyinmaa,
Korkeemman kaiun saa.
Mennyttä aikaa muistelenniin mielelläni vielä;niin moni armas tähtönenminulle viittaa siellä.Ken mua seuraa retkellenyt Näsijärven rannalle?
Siell' opin miehen tuntemaan,hän sotamies ol' ennen,nyt vänrikki ol' arvoltaan,vaikk' onni näytti menneen.Ties kuinka samaan talohonsatuimme saamaan asunnon.
Mies olin silloin kelvokas,niin luulin, va