Produced by Tapio Riikonen
Näytelmiä yhdessä näytöksessä
Kirj.
Aleksis Kivi
1919.
Näytelmä yhdessä näytöksessä
SAKEUS (Pipliassa Zacheus), publikanien päämies Jerikossa.
LEA, hänen tyttärensä.
ARAM, eräs nuori saduseus.
JOAS, eräs fariseus.
RUBEN, publikani.
Tapaus: Palestinassa Jerikon kaupungissa Kristuksen aikana.
Sakeuksen huone; avonaisesta ovesta näkyy etäällä kallioinen seutu jakallioin juurilla korkeita palmuja. Sakeus istuu pöydän ääressä lukienrahojansa lippaasta pöydällä.
Sakeus. Sitten Ruben.
SAKEUS. Yksi tuhatta, kaksi tuhatta, kolme tuhatta penninkiä. Siinäkolme tuhatta penninkiä.
(Kimmauttaa äkisti lippaansa kiini.) Ruben! Unohdanpa viikunatarhani.
Ruben! (Ruben tulee.)
RUBEN. Mitä tahdot, herra?
SAKEUS. Käy kerta viikuna- ja palsamitarhani ympäri ja katso, onkokaikki, niinkuin oleman pitää. Muista: hedelmät rippuvat valmiina, aitaon heikko ja varkaita monta. Tee, niinkuin sanoin.
RUBEN. Teen sen heti. (Menee.)
Sakeus (yksin).
SAKEUS (Avaa taasen lippaansa ja lukee:) Kolme tuhatta, neljä tuhatta,viisi tuhatta penninkiä. Niin, viisi tuhatta penninkiä ja kasa ropojasiihen lisäksi, siinä on rikkauteni rahassa. Rikas olen, mutta miksi enrikkaampi? Viisi tuhatta penninkiä; miksi ei kymmenen tuhatta?—Muttatuleva aika tuopi käsiini kultaa, jota Sakeus tietää ammentaa ja pannatalteen.—Rikas olen, rikkaammaksi tulen, ja olenpa onnellinen myös,niin luulen. Mutta onnellisempi olisin, jos tuo kiiltävä saalis tuossaolisi kokonansa kunnialla pyydetty; mutta juuri niin ei ole laita. Eninkaikista muistelen tuota leskeä Gilgalin kaupungissa. Hän on köyhä,mutta häneltä pinnistin vikkelästi ulos kaksikymmentä penninkiä,—jakymmenen määrää siinä kohdassa laki.—Noo, tosin puristan ja kiskon,»oikein ja väärin kokoon käärin»; mutta samoin teki tässä ennen minuatoinen mies, samoin myöskin mies ennen häntä, ja niin on tapahtunutaina alusta Rooman vallan. Ja, suuri Jehovah! ken on Israelissakylliksi luja harjoittamaan Sakeuksen virkaa, silloin tällöinhorjumatta oikeuden tieltä pois? Tuskin joku voimallinen rabbi.—Muttakuinka suuri on tuossa ropojen luku? (Lukee.—Joas tulee sisäänSakeuksen huomaamatta.)
Sakeus. Joas.
JOAS (erikseen.) Tuossa istuu ukko yksin ja, niinkuin luulen, lukeeaarteitansa. Niin, siinäpä se voima, joka minua, puhdasta fariseusta,vetää väkisin ylönkatsotun publikanin huoneeseen. Tästäpä saan pitäähyvänäni paljon nuhteita ja kylmyyttä monelta vanhurskaalta ystävältänija heimolaiseltani. Mutta ukolla tuossa on kultaa ja tavaraa, joista eisydämeni mieli enään erota, ei, vaan kaiken tämän rikkaudenperilliseksi tahdon tulla hänen tyttärensä kautta. (Katsoen yliSakeuksen olan.) Haa, mitkä kiiltävät kulta-kasat!
SAKEUS (huomaa Joaksen ja lyö äkisti lippaansa kiini). Mies, mitä näit?
JOAS. Kultaa, kultaa!
SAKEUS. No, miksi näytti?
JOAS. Mullaksi, mullaksi!
SAKEUS. Mullaksi? Jos niin aattelet kullasta, niin etpä koskaan pysyvarallisena mie