Produced by Tapio Riikonen
Kertomus kansan elämästä
Kirjoittanut
J. V. Hissa, Lapua, 1889.
I. Syntyähän sitä täytyy.
II. Eipä se paljon parannut.
III. Parempaan päin.
IV. Yhä edelleen.
V. Toiset tuumat.
VI. Kivelle meni.
VII. Uudet tuumat.
VIII. Eteenpäin vaan.
IX. Yhä vaan.
X. Elämää vaan.
XI. Odottamaton pulma.
XII. Onni onnettomuudessa.
XIII. Kotoisia kohtauksia.
XIV. Valoisampia aikoja.
Syntyähän sitä täytyy.
Savossahan se Juho Oukkari näki ensimäisen päivän valkeuden, niinkuinmoni muukin ennen häntä ja hänen jälkeensä. Mitään erin-omaistakerrottavaa ei siitä ole, sillä se kävi aivan samalla tavalla kuinkaikkein muidenkin tulo tähän matoiseen maailmaan. Ensitöikseen huutaarämisti poika kelpolailla, antaen siten ensiaikoina kylliksi huoltaheikolle äidille ja työtä kylän kummitädeille. Lapsi oli terve, pyöreäja lihava pojan pullukka, ja kummitädit kilvan ihmettelivät, kuinka hänon isänsä näköinen. Kun lapsi vähän kasosi ja vöyristyi, oli hän yhtäkaunis ja täyteläinen kuin mikä muu lapsi hyvänsä; olisipa hänsyntymänsä ja näkönsä puolesta kelvannut kuulumaan vaikka vapaasukuiseensäätyyn. — Kyllä kai — mutta, mutta.
Niin. Onnetar ei ollut suonut Oukkarille ylhäistä syntyperää. Hänenvanhempansa olivat tuota köyhää tilatonta väkeä, jota niin runsaastiSavossakin löytyy. Toisen huoneen nurkassa, muiden jalvoissa ja tiellä,kokivat he lapsiensa kanssa aikaansa viettää. Ei ollut lihavat päivätvasta maailmaan tulleen vanhemmilla. Isä koki kyllä ahkerasti ollavieraan työssä ja äitikin vuovasi minkä suinkin voi, mutta työtä oliniukalta ja palkat olivat huonot. Talvella, työttömänä aikana, täytyiottaa kesätyön päälle viljaa, jos mieli oli päivästä toiseen päästä. Kunparassa aikanakin maksettiin vaan kappa jyviä päivältä, puoleksi rukiitaja ohria, meni kesä velkoja maksaissa, eikä talven varaksi tullut mitäänkokoon.
Tällä tavalla sitä kuitenkin mennä kilkuteltiin eteen päin. Jos ei ollutisot varat, niin eipä vaatimuksetkaan olleet suuret, sillä eihän oltupaljolle totuttukaan. Pettua pantiin leipään ja kun sen höysteeksisaatiin pisara hapanpiimää ja muikun suolavettä, oli kaikki hyvin. Kunsaatiin joku kappa jyviä, jauhettiin ne käsikivillä petäjäisenhöystöksi. Jauhamisen vaivojen palkinnoksi ja päätökseksi keitettiintavallisesti selvästä viljasta puuroa ja silloin oli oikein riemu- jajuhla-päivä.
Niin. Olisihan sitä tällä tavalla menty, eikä elämä olisi tuntunutpahaltakaan eikä puutteenalaiselta, tavalliselta menolta vaan, muttapahempaa seurasi perästä. Tuli, näette, kova katovuosi ja sitä seurasituhoa tuottava kulkutauti. Tämä työnsi tuhansia näljän ja puutoksienkanssa taistelevia ihmisiä tuonen tuville. Se sulki apajaansa isän sekäkaksi heidän lapsistansa ja niin he peitettiin maan mustiin multiin.
Leski jäi nyt nuorimman poikansa kanssa, tuettomana ja turvattomana,avaraan, mutta samassa ahtaasen maailmaan. Kovin suri hän ensimältämiehensä kuolemaa, mutta päähän se tulee vihdoin surullekin.
Vaikka olikin kovat ja ahtaat ajat, tuli leski kuitenkin pikku poikansakanssa toimeen kuta kuinkin. Hän oli ahkera ihminen ja koki ansaitatalvisina aikoina käsitöillään ja kesällä isompaa työtä raatamalla.
Jo aikaisin opetti hän poikansa lukemaan ja pojalla olikin niin ankarahalu siihen,