Lyhyesti esitellyt
K. R. [Kosti Raitio]
Kansanvalistusseuran toimituksia XLIV.
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1884.
Johdanto.
Kalevipoeg-runojen synty y.m.
Kalevipoeg-runoelman sisällys.
Muistutuksia.
Johdanto.
Vuonna 1832 ilmaantui täällä Suomessa painosta kirja, nimeltä Kalevala.Se saavutti tavattoman suuren huomion sekä omassa maassa ettäulkomaillakin. Suomalaiset sitä lukivat Ihastuksella ja kansallisellaylpeydellä, ulkomaalaiset sitä alkoivat kääntää omille kielillensä.
Mikä sitten on tuo Kalevala, josta niin paljon puhutaan, jota niinpaljon kiitetään ja ylistetään? "Kuuluu olevan täynnä vanhojapakanallisia loruja", sanoo muuan ääni. "Se on paksu kirja, muttahirveän ikävä lukea", sanoo toinen, joka on lukenut tukuttain nykyajanromaania eikä Kalevalassa tapaa vivahdustakaan niihin. "Hyvä se kuuluuolevan, mutta en ole tullut sitä vielä lukeneeksi", sanoo kolmas.Muuten onkin ylipäänsä vaikeata noin parilla kolmella sanalla Kalevalanarvoa määrätä, eikä ole helppo tehdä sitä laajoilla esitelmilläkään.Koska meidän tarkoitukseemme tällä kertaa kuitenkin kuuluu, että olemmejotenkuten selvillä siitä, mikä merkitys tällaisella kirjalla on,koetamme seuraavassa esittelyssä tehdä ainakin muutamia viittauksiatuohon sen merkitykseen ja osoittaa sitä näkökantaa, jolta Kalevalaa onkatseltava.
Kalevalan ilmaantumisellakin on oma historiansa, nykyään jo jotenkinyleisesti tunnettu. Elias Lönnrot matkusteli maamme itä-osissa javarsinkin Venäjän puoleisessa Karjalassa ja kirjoitti muistiin runoja,joita kansa hänelle lauloi. Nämä runot hän sitten järjesti taidokkaastiyhteen, niin että niistä syntyi ehjä runollinen kertomus, ja tälle hänantoi nimeksi Kalevala. Ne olivat runoja, joita Suomen kansa itsekerran oli sepittänyt ja jotka vuosisatojen kuluessa olivat säilyneetsen muistissa. Ne olivat runoja, jotka kertoivat asioita kansammeaikaisimmasta muinaisuudesta. Ne kertoivat Kalevalan ja Pohjolanväestä, viisaasta laulajasta ja tietäjästä Väinämöisestä, SeppoIlmarisesta, Lieto Lemminkäisestä j.n.e. Kalevalan ja Pohjolan väkiovat niissä kaksi Suomen kansan sukua, jotka ensin elävät ystävyydessäkeskenään. Sen pääsankarit Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinenkäyvät kosimassa Pohjolan ihanata tytärtä, joka viimein suostuukinmenemään Ilmariselle vaimoksi. Mutta Ilmarinen on takonut rikkauttaja onnea tuottavan Sammon Pohjolaan. Sen johdostapa viimein syntyykinriita molempien heimojen välillä ja paisuu valtavaksi sodaksi,jossa Pohjola viimein, kukistuu, mutta Sampokin, riidan aihe, sodanmelskeessä putoaa mereen — muutamia pirstaleita vaan saapi Väinämöinensiitä pelastetuksi Kalevalan kansan vastaiseksi onneksi. — Tämä,lyhyesti puhuen, on Kalevalan kertomarunojen pääsisällys.
Nämä runot, niinkuin jo sanoimme, esittelevät meille Suomen kansanaikaisinta muinaisuutta. Mikä merkitys taas tuolla muinaisuudentuntemisella on, siitä ei meidän tarvitse lavealta puhua. Muinaisuushanon ikäänkuin pohjana, jolle kansat rakentavat sekä nykyisen ettävastaisen elämänsä. Kaikella, mikä koko maailmassa tai yksityistenkansojen elämässä tapahtuu, on syvät juurensa muinaisuudessa.Ymmärtääksemme siis nykyisiä olojamme tulee meidän tutkia niidenjo hämärään muinaisuuteen kätketyitä "syntyjä syviä". Meidän tuleesieltä etsiä neuvoa ja oppia, katsastaa, miten mikin asia jo silloinon ilmaantunut, vaikuttanut ja päättynyt. Kun siis Kalevala valaiseetuota meidän aikaisinta muinaisuuttamm