Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Juhani Aho
WSOY, Porvoo, 1920.
Koko talo oli ylösalaisin, sillä herra oli kylään lähdössä. Hän olitaas kauhean pahalla tuulella, huusi sinne, huusi tänne, kiukkuili japauhasi rouvalle, rengille ja piioille, ja nämä sitä mukaa hädissäänriensivät minne milloinkin käskettiin, yhä sattuen toistensa tielle.
—Minkä tähden on partavesi niin tulisen kuumaa, että pitää jäähdyttäämonta tuntia, ennenkuin kärsii siinä leukaansa liottaa? Minkä tähden?Kuka sen on lämmittänyt Hoi! Missä ne kaikki? … huusi hän, niin ettäikkunat tärisivät joka seinällä.
Herra ajoi partaansa kamarissaan ja luuli, että rouva oli viereisessähuoneessa, mutta kun sieltä ei vastausta kuulunut, ryntäsi hänjulmistuen sisähuoneista etsimään. Ei ennättänyt kuin kynnykselle, niinrouva jo juoksi keittiöstä hätään.
—Miksi on tämä vesi niin kuumaa? Tahdotaanko minua sillä kuin sikaakarvattomaksi kollata? Hva' ä' me-ningen?—nyt se ei tullutkovaäänisesti, vaan pidätetyllä kiukulla.
—Se Annihan se … vaan kyllä minä heti paikalla … sopersi rouva jakiiruhti keittiöön kylmempää vettä hakemaan.
—Minkä tähden Anni on tehnyt herran partaveden liian tuliseksi? Onhansinulle monta kertaa sanottu…
—Ei kai se ollut sen tulisempaa kuin ennenkään.
—Jospa ei ollutkaan; hätäili rouva, vaan annahan nyt sukkelaankylmää … ja käy kiireelle noutamaan herran turkki tampuuristapirtin uunin eteen lämpiämään.
Ja itse riensi rouva kylmää vettä vieden herran kamariin, ruvetenkaatamaan sitä pesuvatiin.
—Mit … mitä sinä siinä?
—Minä panen tähän kylmempää sekaan.
—Niin, ja sitten teet sen niin kylmäksi, että iho siinä jäätyy! Eikätässä kuuna päivänä pääse asioilleen! Semmoista se on aina, jos mihinkäaikoo! Silloin ne on kaikki ihan kuin hulluja! Pane tähän komuudillevesikannu! Mitä sinä siitä kädessäsi koko päivän kantelet? Ja etkö sinäolisi saattanut sitä jo aluksi itse tuoda?
—Minä olin kahverissä ja sanoin Annille…
—Vaikka minä olen jo satoja kertoja sen sanonut, että se ei osaa tehdäpartavettä ja että sinä et saa sen antaa!
—En minä olisi muuten antanutkaan, mutta kun minä kuulin, että sinälähdet kirkonkylään, niin aioin minä laittaa suntion matamillesukankutomapalkasta vähän evästä pyhiksi.
—En minä jouda vetämään teidän eväitänne … tulkoon itse hakemaan!
—Sillä kun ei ole itsellään hevosta…
—Niin noutakoon kelkalla!—Ka, kaada nyt sitten sitä vettä siihen!—
Soh!—Ja missä on hantuuki?
—Tässähän se on minun kädessäni…
—Anna se tänne!—Onko käsketty valjastamaan?
—En minä vielä … vaan kyllä minä ihan paikalla…
Ja rouva kiiruhti käskemään. Sai mennä talliin asti, ennenkuin löysirengin. Oli jo hätä raukalla, että ehkei löydäkään. Hartiat olivatkierot ja kumarat ja juoksu vinoa, kun hän läähättäen ehätti pihan ylitalliin ja tallista takaisin.
—Semmoinen vanha, ruma kohmura, murahti herra, tuon ikkunastanähdessään.
Hän oli asettunut partaansa ajamaan ja oli yhä äissään. Puri hammastaja kuohui. Tässä vielä partaansa ajamaan! Semmoisille herroille!Parasta olisi jättää ajamatta ja mennä niine karvoineen!Kotitakuissaan!