Kirj.
Edgar Rice Burroughs
14:sta englantilaisesta painoksesta ("The Son of Tarzan") suomentanut
Valfrid Hedman
Kariston nuorisonkirjoja 37
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1923.
I. Etsivä katse
II. Opettaja oppilaan käsissä
III. Ystävykset
IV. Salaperäinen tapaus
V. Pikku Miriam
VI. Viidakon opetuksia
VII. Omaa heimoa
VIII. Apinaleirillä
IX. Kolmisin
X. Vaarallisia vieraita
XI. Neidonryöstö
XII. Neekerikylässä
XIII. Miriam myydään
XIV. Ihmisten ilmoille
XV. Taistelu mustien kanssa
XVI. Eurooppalaisia vieraita
XVII. Viettelijä
XVIII. Yöllinen ratsastus
XIX. Korak muistelee
XX. Karkaaminen
XXI. Vihaa ja rakkautta
XXII. Pako leiristä
XXIII. Neidon tähden
XIV. Tantorin kosto
XXV. Sheikin kylässä
XXVI. Polttoroviolta
XXVII. Kaikki löytävät toisensa
Etsivä katse
Marjorie W:n iso vene lipui leveätä Ugambi-jokea alaspäin luoteen javirran kuljettamana. Sen miehistö nautti joutilaana tästä lepohetkestä,ankaralla työllä vastavirtaan soudettuansa. Vajaan viiden kilometrinpäässä oli itse Marjorie W. aivan valmiina lähtemään, heti kun heolivat kiivenneet laivaan ja kiskoneet ison veneen taaveteillensa. Nythavahtuivat unelmiinsa vaipuneet, rupattelu taukosi, ja jokaisen huomiokääntyi joen pohjoisrantaan. Siellä seisoi särkyneellä piipitysäänelläkirkuva omituinen miehen kuvatus ojennellen luisevia käsivarsiaan heitäkohti.
"Mitä hittoa?" huudahti eräs matruusi.
"Valkoihoinen!" jupisi perämies ja virkkoi sitten: "Airoihin, pojat!
Soudammepa katsomaan, mikä hänellä on hätänä."
Rantaan tullessaan he näkivät laihan olennon, jonka harvat valkoisethapset riippuivat vanukkeisina. Kuihtuneen, kumaran ruumiin verhona oliainoastaan nivusvaate lanteiden ympärillä. Kyyneleitä valuikuopikkailta, rokonarpisilta poskilta. Mies sopersi heille oudollakielellä.
"Ryssä", koetti perämies arvata. "Snajuatteko englantia?" kysyi hänmuukalaiselta.
Tämä ymmärsi ja puhuen murtamalla ja epävarmasti ikäänkuin olisikulunut monta vuotta siitä, kun oli sitä kieltä käyttänyt, pyysi hänheitä viemään hänet pois tästä kauheasta maasta. Päästyään sitteMarjorie W:n kannelle kertoi mies pelastajilleen surkean tarinanpuutteista, kärsimyksistä ja kidutuksista, joita oli kokenuttoistakymmentä vuotta. Kuinka hän oli tullut Afrikkaan, sitä hän eiheille kertonut, vaan antoi heidän otaksua, että oli unohtanut neelämänsä tapahtumat, jotka olivat sattuneet ennen noita hänen sieluansaja ruumistaan riuduttaneita koettelemuksia. Hän ei sanonut heilleoikeaa nimeänsäkään, joten he saivat tutustua häneen vain MikaelSabroffina. Myöskään ei ollut mitään yhtäläisyyttä tämän surkeanihmisjäännöksen ja entisen miehekkään, vaikka periaatteettoman AleksisPaulvitshin välillä.
Oli kulunut kymmenen vuotta siitä, kun venäläinen oli välttänytystävänsä, suurroiston, Rokoffin saaman lopun, eikä vain kerran, vaanmonta kertaa oli hän kironnut kohtaloa, joka oli suonut Rokoffillekuoleman ja säästänyt hänet kärsimyksistä, mutta määrännyt hänen,Paulvitshin, osaksi sellaisen elämisen kauhut, jotka olivatäärettömästi pahempia kuin häntä itsepintaisesti karttele