E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Novelleja
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1908.
Väsyneitä.
Vanhapoika.
Hiiri.
Naapurien kesken.
Oikeudessa.
Erään huvila-asukkaan huomioita.
Erään vainajan kirjeistä.
Yksin elämässä.
Der Tod, das ist die kühle Nacht,
Das Leben ist der schwüle Tag.
Es dunkelt schon, mich schläfert,
Der Tag hat mich müd gemacht.
Heine.
Herra Launola istui yksin arkkitehtitoimistossaan ja kumartui sitälähemmäs piirustuksiaan kuta sankempana syksymyöhäisen iltapäivänhämärä tunkeusi isoruutuisista ikkunoista sisään. Vaikka hänen edessäänlaajan työpöydän nurkalla oli viheriäkupuinen sähkölamppu, ei hännäyttänyt joutavan hellittämään kynää kädestään niin kauaksi että olisisen palamaan vääntänyt, vaan työskenteli hermostuneella kiiruullaedelleen.
Mutta kun hän yhä alemmas kumartuneena tähysti papereihinsa, kihosihänen ylenmäärin ärtyneisiin silmiinsä vettä, jolloin viivat hänenedessään taittuivat ja kaikki meni sekaisin. Silloin heitti hän kynänkädestään ja ojentui suoraksi. Mutta vain pari sekuntia oli hän tuossaasennossa. Kohoten puoleksi tuolilta veti hän ikkunaverhon alas,napsautti sähkölampun palamaan ja tarttui uudelleen piirustimeen.
Huoneeseen syntyneessä vihertävässä valossa näyttivät hänenhienopiirteiset ja parrattomat kasvonsa luonnottoman kalpeilta.Suuret ja kosteat silmät olivat kuin ulospullistuneet ja suunsekä silmäkulmien seutuvilla liikkui lakkaamatta hermoväreitä.Tavaton hermostuneisuus näkyi myöskin siitä kärsimättömästä tavastamillä hän liikutti kynää tai vaihtoi pöydällä hujanhajan oleviapiirustusvehkeitä. Kaikki hänen kasvoissaan ja käytöksessään todistiintensiivistä nautintoelämää. Aina tavantakaa pysähtyi hän, laskipäänsä vasemman käden varaan ja lepäsi siten liikkumatta ja hervotonna.Mutta yhtäkkiä hän havahtui äkkinäisen liikkeen tehden ja ryhtyityötään jatkamaan, muistuttaen siten noilla pysähdyksillä ja niitäseuraavilla havahtumisilla lopen väsynyttä hevosta, joka vastamäkeenkuormaa vetäessään uupuneena seisahtuu kohta taas ajajan huudostaliikkeelle säikähtyäkseen.
* * * * *
Kun hän oli lampun sytytettyään työskennellyt noin pari tuntia, tärähtipöydällä oleva telefoni yhtäkkiä soimaan, tylyllä kilinällään ilkeästikeskeyttäen huoneessa vallinneen hiljaisuuden. Herra Launola säpsähtiepämieluisasti, viskasi kynän kärsimättömästi pöydälle ja katsoituskastuneena ja vihaisesti puhelimeen. Mutta sen sijaan että olisitarttunut kuulotorveen, väänsi hän lampun sammuksiin aivankuin tahtoenkätkeytyä soittajalta ja poistui nopeasti pöydän luota. Toimistostajohti ovi hänen yksityishuoneeseensa, jonne tultuaan hän valkeaasytyttämättä painui pehmeään nojatuoliin, tuki pään käsiinsä ja jäisiten pimeän ja hiljaisuuden keskelle istumaan.
Mutta nyt ei hän voinut estää tulvimasta esiin niitä ajatuksia jamielikuvia, joita hän kuumeenomaisella työllä oli koko päivän luotaanpidättänyt. Näitä yksinäisiä ja hiljaisia iltahetkiä oli hän ainapelännyt ja karttanut. Joka ainoan illan olikin hän toistakymmenenvuoden mennessä viettänyt joko jossakin tanssiaisissa tai toverienseurassa kapakassa. Mutta häntä oli alkanut jo kaikki kyllästyttää.Ei ainoastaan nautintoja vaan koko elämäänsä katsoi hän