E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kertomus etsijän ikävästä
Kirj.
Helsinki,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1922.
Suuri uutinen
Menneitä vuosia
Lähtö
Kauppias Raattaman pihalla kävelee pikkuinen mies. Hän on vainpoikasen kokoinen, vaikka päälaki on aivan kalju. Liikkeet ovattiukat, kiirehtivät, vähän kuin hermostuneet — jos niin saattaisisanoa — sillä Posti-Iisakki kyllä ei tuosta herrasväen taudistatiedä niin hiukkasen hiventä. Päinvastoin — hän on maailmanlujahermoisin mies, sillä hän on puoliväliin kolmattakymmentä kesääkantanut postia Tenomuotkan tunturikylästä kuuden penikulman päässäolevaan Lainioon, joka jo vastaa vähän niinkuin "maalikylältä". Jasellaista vauhtia kuin hän tavallisesti kulki! Ei siinä painanutpostilaukku enempää kuin tavallinen poromiehen reppu. Eikä hänenperässään pysynyt joka mies, — ei edes Horstavallesmannikaan, vaikkatämä viimeiset kymmenen vuotta oli kestinnyt Lainion herrasväkeäjutuillaan Lapissa tekemistään nopeista jalkamatkoista. Ei,Posti-Iisakki oli jättänyt hänet ensimmäisen jängän laitaan ja vastaPassuvannonkaarkossa odottanut. Sillä kertaa ei Horsta-vallesmanniollut pitänyt Posti-Iisakista, kun tämä Passuvannonkaarkon pirtissäoli kuin ihmetellen huomauttanut: 'No pianhan se vallesmanni ennätti.'
Posti-Iisakki, Tenomuotkan postimies, viuhtoo edestakaisin kauppiasRaattaman pihalla. Ohut lumi narskahtelee hänen vuotakenkäinsä alla.Hän pysähtyy väliin ja tarkastelee päärakennuksen savupiippuja:yhdestä, pääkimmäisestä, nousee savu. Siellä palvelijatar keittääaamukahvia. Posti-Iisakki mujahuttaa suutaan ja vetäisee aimoannoksen savua piippunysästä, joka rehevänä sojottaa hänensuupielessään. Sieltä ne lähtisi… kahvitkin… jos… vilahtaahänen päässään, mutta… ei… eipä nyt vielä… Hän tuntee omituistalevottomuutta ja haistelee miettiväisenä aamuilmaa kuin äskenmakuulta noussut poro. Kumma, kun ei etelän postia kuulunut. Ja hän,Posti-Iisakki, kun aavisti suuria tapahtumia.
Mutta jopahan kalahtaa maantiellä… kalahtaa jossakin sielläkirkon ja Hietasen välillä. Se on postin kello, ihan varmaan.Posti-Iisakkiin se vaikuttaa kuin sotatorvi vanhaan ratsuun: — hänpyörähtää kujalle ja tarkkaa tiukasti maantietä. Apteekin kohdalla einäy vielä mitään, eikä kirkkoväärtinkään, — mutta… jopahan tuoltaHietasen takaa sukeltaa näkyviin hevosen pää… reki ja löntystävä,puoliturkkiin puettu mies reen jäljessä. Se on etelän posti.
Posti-Iisakki unohtaa aamukahvit, unohtaa postin myöhästymisen. Hänenon taas niin huokea antaa anteeksi kaikille… Raattaman piialleyhtä hyvin kuin Nivan Heikillekin, postimiehelle. Sillä miksi eiolisi Raattaman piika saattanut tulla portaille ja sanoa: 'No, eiköse Iisakki tule sisään?' Niin oli aina entinen piika, se LinnunpäänMari, sanonut. Mutta tämä, metsäperäläinen, ei ymmärtänyt. Turjottivain tukka pörhössä kuin mikäkin pirttikarhu. Toista oli LinnunpäänMari… Mutta hyvän miehenpä hän saikin.
Posti-Iisakki kaapaisee jo sillalla. Nivan Heikki on ehtinyt apteekinkohdalle ja silmää verhottuihin ikkunoihin. Niin… silmää sinävain. Ei ole enää Viina-Tofferi apteekissa. Se mies se antoi jamöi… mistä lienevät varastot riittäneetkään. Mutta sai sieltä vainkuka kerkesi… sai Nivan Heikkikin. Nyt ei uusi apteekkari antanutpisaratakaan.
— Jopas tulet, jopas tulet… huutelee Posti-Iisakki vastaan johyvän matkan päästä. — Oletpa viipynyt taas....