Produced by Tapio Riikonen
Kyhäeli
K. H. T. [Kaarlo Hemmo Tiihonen]
K. Malmström'in kirjapaino, Kuopio. 1901.
"No Elli, mitä olet tuuminut? Pysytkö eilisessä vastustamisessasi vairupeatko myöntämään", kysyi Mattilan isäntä. "Olen sitä mieltä, että josasiasta on jotain tuleva, on jo aika päästä päätökseen."
"Mikä hätä sinulla nyt taasen on?" vastasi Elli puolinaisellakiivaudella. "Olenhan jo ennen sanonut, että saat tehdä, mitä itseparhaaksi katsot, mutta semmoinen minun ajatukseni kuitenkin aina on,että minun isältäni saatua perintöä sinä siinä tulet kyllä käyttämään.Eikä se tapahdu minun suostumuksellani, — vaan olethan sinä nyt isäntätalossa", lisäsi hän ivallisesti naurahtaen.
"Ja sinä, Elli, uskot, että minä moisen vastauksen saatuani ryhtyisinniin tärkeään asiaan! Olethan sitä paitse liiankin selvään antanut minunhuomata, että omaisuus on sinun. Sen johdosta en tahdo muuta vastata,kuin vaan sanon, että sinua pyysin omakseni sinun itsesi, enkä rahojesitähden. Olen aina uskonut sinunkin olevan tästä vakuutetun, muttataitaapa olla syytä ruveta epäilemään, että olen erehtynyt. Kuitenkinmuistutan sinua siitä, mitä ennen häitämme lausuin, että tämmöisiäviittauksia en tahdo kuulla — siihen en suoran luonteeni vuoksi oleluotu."
Mattilan Eljas nousi penkiltä ja lähti ovea kohti. Astuessaan ulos,lausui hän: "Menen ulkoniitylle väkeä katsomaan ja toivon joutuvanisuurukselle kotiin."
Hän oli pulska ja reipas mies tuo Eljas ja jo ulkomuodosta saattoi nähdä,että hän on sisällisestikin kehittynyt. Jo lapsena oli hänellä niin suurilukuhalu, että sananparreksi tuli: "Eljaksen löytää aina lukemasta".Koulutielle olisi mielellään lähtenyt, mutta isä ei uskaltanut niinsuuria varoja kysyvään yritykseen poikaa päästää, vaikk'ei periaatteessamitään vastaan ollut sanomista. Kansakoulun hän kuitenkin sai käydä, menisitten maanviljelyskouluun, vieläpä kansanopistossakin lukuvuoden oli.Näissä kaikissa hänen harrastuksensa kirjallisuuden viljelemiseen yhäkiihtyi. Ja kaiken hyvän kirjallisuuden hän itselleen hankkikin, muttaroskakirjallisuudesta muitakin varoitti. Mutta vaikka niin innokaslukumies oli, ei hän kuitenkaan työntekovelvollisuuttaan unohtanut. Ainahän oli työaikana työssä, eikä katsonut, oliko työ raskasta vai huokeaa.Etenkin sen jälkeen, kuin kotitalossa ero tehtiin ja Eljas sai oman pikkutilan, huomattiin, että hän on työmies kiireestä kantapäähän asti. Hänenvaliolauseensa oli: "Taloa ei ole arvosteltava suuruuden, vaan senmukaan, minkälaisessa kunnossa se on." Ja kuntoon hän talonsa laittoikin.Siksipä yksin kielikellotkin silloin, kuin Eljas varhaista nuoruudestaasti sydämessään vallinneen taipumuksen johdosta solmitsi avioliitonsiteet Elli Mannerheimon kanssa, yhtyivät muiden kanssa sanomaan: "Kelpaasiihen taloon emännäksi tulla." Eikä juuri kukaan ajatellut, että Eljasoli rahanaimisen tehnyt, sitä vähemmän vielä, kun huomattiin, että hänkoetti omilla neuvoillaan pyrkiä eteen päin, ja jos milloin vaimonsaperintörahoja käytti, tapahtui se aina tämän suostumuksella. Sanomattakinarvataan, että Eljas tuli vuosi vuodelta yhä enemmän arvossa pidetyksikunnassaan.
Kun Eljas äsken kerrotun keskustelun loputtua oli huoneesta poistunut,jäi Elli yksinään akkunasta katselemaan.
Hän näytti tällä kertaa hermostuneelta, mikä kuitenkaan ei estänythänessä olevaa hyvänsävyisyyttä näkymästä. Pohjaltaan Elli olikinhelläsydäminen nainen, jos kohta nuorena orvoksi jäätyään oli vieraankasvatuksen merkkejä hänen luonteeseensa pinnalle tarttunut. Ensi kerrant