Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
K. A. Järvi
Nikolainkaupunki,Waasan Painoyhtiön kustantama,1893.
Sorto, oikeus, kurjuus, kunto kell' on niistä varma tunto: ovat käsitteitä, jotka vaan käyvät ristiin rastiin ainiaan.
Tutki työt ja alkujohteet, vaikutteet ja niiden kohteet: sulle paljon selvemmäks' käy syyt, jos vaan kärsit, miks' o'ot kärsinyt!
Vaasassa 6/7 93.
Pastori osui viimein Annan huoneeseen. Hän tuli ennemmin kuin Annaosasi odottaakaan. Anna lepäsi vaatteissaan vuoteella peiton päällä.
Anna oli neljänkolmatta vuotinen ja palvellut kauppaneuvos Lindmanilla.Se Anna, joka oli aina ennen laulaen lirutellen kulkenut toimissaan,makasi tuossa nyt kuin kovan käden paiskaamana vuoteella, käden, mikäoli häneen jättänyt jäljen kovuudestaan. Laskeuneet olivat silmät,kalvenneet kasvot, vaalenneet huulet ja laihtunut ruumis. Tuommoiseksise oli tuo vasta syntynyt poika saanut Annan, joka oli ennen ollutpyöreäkasvoinen, jolla oli veren runsaudesta ollut helakat hehkutposkilla ja huulissa viekotteleva tuoreus. Kadonnut oli ruskeistasilmistä, jotka ennen kiihottavasti liikkuivat kuin vainuavallakissalla, kirkas kalvo ja jäljelle jäänyt samea ja sakea katse, mikäoli kylmän kostea ja minkä voima loppui jo nenävarteen. Ohimoillaoli ennen pitkä hiuskiehkura hyppinyt suloista leikkiään, nyt se olikyyneleistä kostea ja takkuisena tukkona otsalla. Entinen liruttelevaAnna lepäsi tuossa nyt häpeän hosumana ja kipeissä sielun tuskissa.
Jo ovelta lähetti pastori Annaan paljon merkitsevän katseen. Annahypähti rajusti ylös, kun pastori tuossa aivan tietämättä ilmautuihuoneeseen. Ja häntä tuskautti, että huoneessa oli niin huonojärjestyskin vallan päällä.
— Oletteko Anna Tihinen? kysyi pastori.
— Olen, vastasi Anna matalalla äänellä eikä tiennyt oikein, mihinsilmänsä pani. Tuo musta puku valkoisine kaulahuivineen oli jotainpuhdasta ja hurskasta, mutta samalla Annasta ikäänkuin itsessääntuomitsevaa. Ja pastorin kasvoilla oli niin puhuva ilme, mikäkerrassaan masensi Annan. Häpeän tunne, mikä jo jonkun verran olitasaunut niiden muutamien viikkojen kuluessa, mitkä lapsi oli elänyt,taas suureni, voimistui ja alkoi jäytämään surun syömiä sydänjuuria.
— Eikö pastori ollut luvannut tulla huomenna? kysyi Anna arasti. Seoli minun tarkoitukseni ja niin minä puhuin asiamiehellenikin…
— Huomenna on minulla toimia, jotta en jouda! Asia voidaan toimittaanytkin.
Pastori riisui päällysnuttunsa.
Anna sai jo vähän rohkeutta. Pastorin ääni ei silti, vaikka siinäolikin karkea sointu, kajahtunut kovin tylyltä.
— Minä en kerjennyt yhtään valmistautua pastorin tuloon. Täällä onniin paha siivo ja minä itse kuin… kun minä olen ollut niin kipeä.
— Ei sinun tarvitsekaan minua miellyttää. Turha koristeleminen saaturmioon niinkuin sinulle nyt on käynyt. Aikomukseni on ottaa sinutkirkkoon, siksi täällä kotonasi, kun näen sinun olevan kipeän. Ja sittekastaa lapsi. Jätä nyt maalliset puuhat sikseen ja ylennä rikoksellinenmielesi kaikkivaltijaan puoleen ja anteeksiantavan Jumalan tykö!
Anna kuunteli pastoria sängyn edessä seisoen alas luoduin silmin jaitkevä ilme kasvoilla.
— Mutta kenelle on lapsi? Sano se minulle suora