E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
eli
Kirj.
Suomentanut
Uuno Helve
Porvoossa,Werner Söderström,1897.
Ensimmäinen luku.
Eräänä kirkkaana syyspäivänä, ajassa takaperin aina vuoteen 943, oli
Bayeuxin linnassa Normandiassa kova kiire ja hälinä.
Sali oli suuri ja matala. Sen kaareva katto lepäsi lyhyiden, paksujenpatsaiden kannattamana, melkein kuin salapyhäkkö jossain vanhassatuomiokirkossa. Muurit olivat paksut ja lasittomat ikkunat tuikipienet sekä kiinnitetyt niin syvälle muuriin, että ikkunakomero olitarpeeksi leveä estääkseen sadetta huoneesen tunkeutumasta. Ja jospasitä olisi sisään tunkeutunutkin, ei siellä ollut mitään, joka olisivoinut turmeltua, sillä seinät olivat karkeaksi hakatusta kivestä jalattia tiilestä. Tämän ison, pimeän huoneen molemmissa päissä paloisuuri tuli, mutta mahtavan tulisijan päällä ei ollut savutorvea.Siksi kierteli savu hitaasti ympäriinsä kaarevan katon alla paksuinavalkoisina pilvinä, kasvattaen yhä nokikerrosta, mikä teki salinentistään pimeämmäksi.
Salin alapäässä palava tuli oli paljoa suurempi ja kuumempi kuintoinen. Sen lieskassa riippui isoja mustia kattiloita ja ympärilläaskaroitsi palvelijoita, miehiä ja naisia. Heidän poskensa hohtivatpunaisina ja paljaat käsivarret olivat nokiset, kun he siinä häärivätpitkine rautakoukkuineen, saviastioineen ja pannuineen. Salinyläpäässä, joka oli kolmea askelmaa korkeammalla muuta lattiaa,toimielivat toiset palvelijat. Kaksi nuorta tyttöä ripottelilattialle tuoreita kuusenhavuja. Miehet laativat karkeista laudoistakannatinliepojen päälle pitkää pöytää. Tälle järjestivät he sittehopeamaljoja, juomasarvia ja puulautasia.
Useimpia vieraita varten pantiin penkit, mutta ihan pöydän edessä,kunniapaikalla, komeili korkea tuoli. Sen karkeihin ristijalkoihinja käsinojiin oli taidokkaasti leikelty leijonan päitä ja jalkoja.Tuolin edessä oli puiseva puujakkara ja samalla kohdalla pöydälläseisoa sojotti suuri hopeakolpakko. Tämä oli kerrassaan sirompaa tekoakuin muut, runsaasti somisteltu kaikenmoisilla kuvioilla, niinkuinviinirypäleillä ja lehdillä sekä pikkuisilla viininjumalan seuraajillaeli pukinkoipisilla pojilla. Jos se olisi voinut kertoa historiansa,olisi se varmaan ollut merkillinen. Malja oli näet tehty aikoja sittevanhaan roomalaisten aikaan ja muuan pohjoismaalainen merirosvo olituonut sen ryöstösaaliinaan Italiasta.
Kaiken tämän toiminnan näyttämöltä toiselle liikkui muhkea, ijäkäsnainen. Hänen pitkät vaaleat tuskin vielä harmaantuneet hiuksensaolivat käärityt pään ympäri valkean myssyn sisään, joka oli solmittunauhalla leuan alta. Hänellä oli pitkä, lattiaa viiltävä tumma hamelaajoine, riippuville hihoineen sekä paksut kultaiset korvarenkaat jakaulanauha. Kukaties nämä viime mainitut olivat samoilta seuduiltakotoisin kuin kolpakkokin. Hän jakeli käskyjä palvelusväelle, pitisilmällä sekä ruuanlaittoa että pöydän järjestämistä ja neuvottelivanhan hovimestarin kanssa. Silloin tällöin vilkasi hän ulos ikkunastahiukan levottomana ikäänkuin olisi odottanut jotakin. Lopulta alkoihän puhua pelkäävänsä, etteivät viipyvät pojat tulisi ajoissa kotiinotustensa kanssa herttua Wilhelmin illalliseksi. Mutta samassa katsahtihän ylös tyytyväisenä, sillä muutamia metsästystorven toitahduksiakuului äkkiä sekä heti perästä kepeiden, rajujen askelten kapsetta.Tuossa tuokiossa syöksyi saliin noin kahdeksan vuotias poikanen. Hänenkasvonsa ja suuret siniset silmänsä säteilivät v