E-text prepared by Tapio Riikonen
Kokoelma kertomuksia
Kirj.
Norjankielestä suomentanut A—o.
Porvoossa,Werner Söderström, kustantaja,1884.
Vanha meriluotsi.
Hieno laivuri.
Kaunis veljeys.
Per Grinerudin kihlaus ja naiminen.
Pieni kirjanen.
Vekseli.
"Täti kertoo."
Suutari Torp.
Meriluotsit ovat minun mielestäni Norjan ylpeys; moni maanmies kentiespitää tätä kummallisena, mutta sen annan heille anteeksi, silläuseimmat eivät tiedä; mitä luotseina oleminen merkitsee. Luotsimmeovatkin usein surkean näköisiä maalla, koska useimmat heistä ovatköyristyneet luuvalon tähden, ja koska kasvonsa ovat ahavoituneet jaruskettuneet myrskystä ja meren vaahdosta, mutta kun synkkänä syysyönäon matkalla, ja äkkiarvaamatta saa nähdä luotsiveneen tulevan täysinreivatuilla purjeilla, ja vanhan tottuneen merimiehen istuvan perässä,sillävälin kun toinen öljyvaatteisin puettu olento pysytteleiksemastossa tahi "vantissa", valmiina puhuttelemaan teitä, silloin vastaopitaan arvossa pitämään vanhaa luotsia.
Niinpian kun luotsi kuulee, että on aikomus purjehtia satamaan, joka onhänelle tuttu, käskee hän heti laivurin pysäyttämään ruorin, jotta hänvoisi tulla kannelle, tätä käskyä noudatetaan varsinkin syksyllä jamyrsky-ilmoilla suurella reippaudella; mutta jos on kesä ja kaunisilma, on laivuri useinkin hyvin valmis tinkimään luotsin kanssamaksusta, joka seikka aina on minua suututtanut. Niinpian kuinluotsivene töyttää laivan kylkeen, tarttuu vanha luotsi köysiportaisinja saatuaan molemmat jalkansa niille, survaisee hän veneen laivankyljestä, ja iskiessään rynnäkkö-portaisin alkaa hän heti komentaa,käskien laivurin "täyttää purjeet", ja nostaa äkkiä peräsimen ylös.
Tultuaan kannelle, paiskaa hän kättä laivurille ja perämiehelle, jostämä on läsnä, miehistö saa nyykähdyksen, taikkapa kaksikin. Sittenmenee hän peräsimen luo, katsomaan, onko peränpitäjä kykenevä mies,joka ymmärtää asiansa. Laivuri tahtoo päästä Kristianiaan niinpian kunsuinkin, ja luotsi lupaa kulkea koko yön, jos vaan "se" (ilma) tuleeniin selkeäksi, että voi nähdä vilahduksenkaan merimajakoista.
Kun suunta on määrätty ja luotsi on saanut tarpeelliset purjeetlisätyksi, kulkee hän eteenpäin kannella, tapaa siellä perämiehen jamuutamia merimiehiä, jotka paraillaan vetävät ylös kettinkiä jakoettavat ankkuria saada kuntoon. Hän pudistaa päätään sanoen:
"No pojat, joko te hinaatte ylös kettinkiä, on vielä matkaa, ennenkuinolemme perillä."
Miehistö oikaisee selkäänsä ja kaikkien silmät kääntyvät luotsiin, jokahymyillen jatkaa:
"Hinauttakaa ylös kolmekymmentä syltä, perämies, ja käärikää kelallenoin 15 syltä, on hyvin mahdollista, että saamme laskea ankkurinLanggrundenin luona, sillä 'se' näyttää tulevan jokseenkin pimeäksitänä yönä."
Luotsi lähtee perälle ja tultuaan keskilaivalle menee hän keittohuoneenohitse, jonka ovella kokki seisoo; luotsi puristaa hänen kättänsä jakysyy kuiskaten, onko hän jo pannut kahvikattilansa tulelle; jos kokkivastaa myöntämällä, hymyilee luotsi sanoen:
"Se on hyvä, ukkoseni, olen ollut merellä kaksi vuorokautta, ja 'se' onniin puhaltanut viimeiseen asti, että on ollut aivan mahdoton saadavalkeaa palamaan venheessä, niin että olen syönyt kuivaa leipää jajuonut kylmää vettä koko ajan. Mistä olette kotoisin, kokki, voinpuheestanne