Produced by Tapio Riikonen
Itämainen tarina
Kirj.
Suom. Martti Wuori
Kirjallisia pikkuhelmiä XXXXI.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1911.
O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Venäjän suurimman runoilijan A.S. Pushkinin rinnalla mainitaan ainaensimäisenä Mihail Jurjevitsh Lermontovin nimi. Onpa niitä, jotka eivätole epäilleet antaa jälkimäiselle etusiaakin, ja ehkä syystäkin,ainakin mitä tuntemusten syvällisyyteen ja runolliseen voimaan tulee.Molemmat nämä runoilijat saivat vaikutuksensa siitä mahtavastahyökyaallosta, joka viime vuosisadan alkupuoliskolla kulki koko Europanläpi, siitä päävirtauksesta, jonka suurin edustaja oli Lord Byron,mutta erotus heidän välillänsä oli etupäässä siinä, että Pushkin ehti,vaan Lermontov ei ehtinyt vapautua tuon raskaan "Weltschmerz'in"(maailmantuskan) tarttumataudista. Pushkin osasi sopia ihmisten kanssaja mukautua oloihin, joita vastaan hän alussa niin innokkaasti javihasta leppymättömänä oli sotaan lähtenyt, Lermontov sitä vastoin eivoinut eikä tahtonut koskaan sopia, sillä tuo sovinto ei olisi koskaanollut täydellinen, ja puolinaista ei hän voinut sietää. Pushkin olietupäässä taiteilija ja rajoitettuaan itselleen rauhallisen sopukan,jossa tyynesti sai elää taiteensa parissa, ei hän enää ollut niinankara kaikkea muuta vastaan. Mutta Lermontoville olivat taide ja elämäeriämättömät ja hän ei kyennyt koskaan erottamaan taiteilijaaihmisestä. Pushkin saavutti täydellisen itsenäisen, kansallisenrunoilija-asteen; Lermontov liikkui itsenäisenä omalla kansallisellaalalla, vaikka aina kantaen byronismin leiman.
Niiden tuntomerkkien lisäksi, näet, jotka byronismilla oli, tuli vielätoisia, niin pian kuin se oli ehtinyt Venäjän kirjallisuuteen levitä.Lermontovin runouden kautta se ikäänkuin kehittyi, tietysti toisienolojen vaikutuksesta, ja siinä juuri Lermontovin itsenäisyys onkin.Hänessä tuo runouden daimonillinen aines tuntuu luonnollisemmalta, kuinByronilla. Suuren englantilaisen runoilijan oli vain taisteltava sitävalhetta, sitä tekopyhyyttä vastaan, jota kaikkien aikojen ja maidenviisaat profeetat itkivät. Hän saattoi korottaa äänensä korkealle,taistella hurjasti, repiä pois ulkokultaisuuden naamarin ja lannistaavalheen totuuden terävällä miekalla. Mutta Lermontov, varustettunasynnynnäisellä taipumuksella kauneeseen, joka ilman hyvettä jatotuudetta ei voi olla olemassa, oli ypö yksin hänelle aivan vieraassamaailmassa. Häntä ympäröivät ihmiset eivät ymmärtäneet tahi eivättohtineet ymmärtää häntä ja niin uhkasi häntä alituinen vaara erehtyäoman itsensä ja ihmiskunnan suhteen.
Lermontovin, niinkuin ylipäänsä jokaisen runoilijan teoksiintutustuessa, ei saa jättää huomioon ottamatta myöskään hänen elämäänsäja niitä oloja, joissa hänen elämänsä kului. Niiden kautta selviää japuhdistautuu paljon. Mainitsemme siitä siis, vaikka lyhykäisestikin,pääkohdat.
Mihail Jurjevitsh Lermontov syntyi Moskovassa 2 p. Lokakuuta v 1814(muutamissa lähteissä sanotaan, vaikka varmaan väärin, 3 p. Lokakuutav. 1815). Hänen äitinsä kuoltua kolmea vuotta myöhemmin, otti hänenisoäitinsä E.A. Arsenjeva pojan kasvatettavakseen. Lermontovin isä,joka virasta eronneena kapteenina asuskeli Tuulan kuvermentissä, saianiharvoin nähdä poikaansa, sillä sopu hänen ja hänen anoppinsa välilläei ollut hyvä. Mutta tästä huolimatta, näkyy Lermontov kovinrakastaneen isäänsä, eikä syyttä ole huomautettu, että tämäperheelli