E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1913.
Ennustus.
Redegondan päiväkirja.
Uusi laulu.
Gabriel vainaa.
Ennustus.
Lähellä Bozenia, pienellä kukkulalla, aivan metsän peitossa jamaantielle näkymättömänä on vapaaherra von Schotteneggen pieni linna.Eräs ystäväni, joka jo kymmenen vuotta on asunut Meranissa lääkärinäja jonka minä syksyllä siellä jälleen tapasin, oli esittänyt minutvapaaherralle. Vapaaherra von Schottenegg oli silloin viidenkymmenenvuoden vanha ja harrasti monenlaisia taiteita. Hän sävelteli hieman,soitti hyvin viulua ja pianoa, eikä piirustanutkaan huonosti. Muttavakavimmin oli hän nuoruudessaan harjoittanut näytelmätaidetta.Kerrottiin, että hän aivan nuorena pari vuotta oli salanimelläkierrellyt ympäri valtakuntaa näytellen pienillä näyttämöillä.Isän jatkuva vastustus, lahjattomuus vai huono onniko lie ollutsyynä, joka tapauksessa oli vapaaherra kyllin ajoissa luopunuttältä uralta ja saattoi vielä ilman pahempaa myöhästymistä antautuavaltion palvelukseen valiten esi-isiensä toimialan, jolla hän sittenmyös useita vuosikymmeniä vaikutti uskollisesti, vaikkakin ilmaninnostusta. Mutta hänen heti isänsä kuoltua erotessaan virasta tuskinneljänkymmenen vuoden vanhana ilmeni, millä rakkaudella hän yhä olikiintynyt nuoruutensa taideunelmiin. Hän laitatti Guntschnavuorenrinteellä olevan huvilansa kuntoon ja kokosi sinne, varsinkin kesälläja syksyllä, yhä laajenevan seurapiirin herroja ja naisia, jotkaesittivät kaikenlaisia helppoja näytelmäkappaleita tai eläviä kuvia.Hänen vaimonsa, joka oli vanhasta tyroolilaisesta porvarisperheestä,ja jolla ei ollut mitään todellista harrastusta taiteisiin, katseliviisaana ja mieheensä sydämellisen ystävyyden siteillä kiintyneenätämän mielitoimia pienellä ivalla, joka muodostui kuitenkin sitähyväntahtoisemmaksi, kuta enemmän vapaaherran mieliteot hankkivathänen omalle seuraelämänkaipuulleen tyydytystä. Linnassa vierailevaseurapiiri ei ehkä ankaran mittakaavan mukaan arvosteltuna ollutmikään valioseura. Mutta sellaisiakaan vieraita, jotka syntyperänsä jakasvatuksensa takia olivat taipuvaisia säätyennakkoluuloihin, ei seurankirjavuus loukannut, sillä se oli täysin ymmärrettävä sen taiteenkannalta, jota täällä harjoitettiin. Sitäpaitsi poisti vapaaherrallisenperheen nimi ja asema kaikki epäluulot. Monien muitten joukossa, joitaminä en enää muistakaan, tapasin minä linnassa erään nuoren kreivinInnsbruckista, rakuunaupseerin Rivasta, erään kenraalin rouvineenja tyttärineen, operettilaulajattaren Berliinistä, Bozenilaisenlikööritehtailijan kahden poikansa kanssa, parooni Meudoltin, jokasilloin oli juuri palannut maailmanmatkaltaan, erään eläkettä nauttivanhovinäyttelijän Bückeburgista, leskikreivitär Saiman, joka nuorenatyttönä oli ollut näyttelijätär, tyttärensä kanssa, ja tanskalaisentaidemaalari Petersenin.
Itse linnassa asui vain muutamia vieraita. Toiset asuivat Bozenissa,toiset taasen eräässä vaatimattomassa majatalossa, joka oli alhaallatien risteyksessä ja josta kapeampi tie johti linnaan. Muttailtapäivisin oli koko seura tavallisesti kokoontuneena linnaan, jasilloin pidettiin, usein entisen hovinäyttelijän, toisinaan myösvapaaherran johdolla, joka itse ei milloinkaan näytellyt, myöhäiseenyöhön saakka harjoituksia, aluksi nauraen ja leikkiä laskien, muttavähitellen yhä vakavammassa hengessä, kunnes näytäntöpäivä oli lähel