E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
Helmi Krohn
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1919.
"Tämä on teidän kolkkanne", sanoi erään huvilan portinvahdin vaimoBergstrassen varrella Badenissa astuessaan erään asuntoa etsivän herranedellä. "Jokaisella asukkaalla on oma kolkkansa puutarhassa; nämämolemmat penkit pähkinäpuun alla kuuluvat siihen asuntoon, jonka juurinäytin teille."
"Ja paljonko asunto maksaa?" kysyi hiukan kalvahko, noinkolmenkymmenenkuuden vuoden vanha herra.
"Kolmesataa guldenia koko kesästä."
"Se on varsin paljon — kahdesta pienestä huoneesta…"
"Armollinen herra, siksi hyvin kalustetuista — ja asuntoon kuuluukeittiökin."
"No hyvä, minä otan sen. Tästä saatte etukäteen. Toukokuun alussa minämuutan."
"Hyvä, armollinen herra. Arvasinhan minä, että ottaisitte tämänasunnon; pian aikaan ei koko Badenissa ole ainoatakaan huonetta enääsaatavissa. Meidän talommekin on jo kokonaan vuokrattu… sattumaltanuo kaksi huonetta olivat vielä vapaina; viimeksi eilen tarjottiinniistä minulle kaksisataakahdeksankymmentä guldenia, mutta en saa antaaniitä kolmeasataa vähemmällä."
"Kuka muu tulee täällä vielä asumaan — omistajako?"
"Ei; rouva von Kranich, meidän emäntämme, on tänä vuonna matkoilla jasiksi me vuokraamme pääasunnonkin. Tuo asunto tuolla, näettekö, suurenpenkereen luona, maksaa tuhat viisisataa guldenia kesässä. Eräs hienowieniläinen rouva on vuokrannut sen — eräs leski pikku tyttärinensä—, talli ja vaunuvaja kuuluvat myös siihen sekä puutarhasta koko tuopuoli heisipuista muuriin saakka. Toisella puolella, alakerroksessa— siellä on vain kolme huonetta ja keittiö — tulee myös eräs leskiasumaan, vanha nainen täysikäsen tyttärensä kera; ja katsokaahan tuotapientä puutarharakennusta, jota me nimitämme huvimajaksi, sen on eräsranskalainen kamaripalveljoineen vuokrannut. Muita lapsia ei meillätalossa ole kuin tuo pienokainen suuressa asunnossa, eikä koirialiioin… vain hiljaista, hienoa väkeä. Minun mieheni hoitaa puutarhaa,näettehän te itse, miten hyvässä kunnossa se on, meillä on useastikuusikin apulaista; emäntämme panee suurta arvoa puutarhaansa, mutta seonkin luullakseni kaunein koko Badenissa."
Uusi vuokralainen ei näyttänyt kuuntelevan portinvahdin vaimon puhetta.Hän oli käynyt istumaan penkille pähkinäpuun alle ja hänen katseensaharhaili etäisyyteen. Hänen kasvoilleen oli levinnyt hellyyden jailonilme. Hän ajatteli varmaan olentoa, joka oli hänelle kallis, pientäpoikaa,jonka hän aikoi tuoda tänne ja jolle tämä paikka varmaan olisimieleen. Ketä se ei olisi viehättänyt? Kaunis talo viheriäkaiteisineverandoineen, puutarha hiekkateineen, kauniit puuryhmät, taustallavuoret — ja koko maisema kimaltelevan huhtikuun auringon kultaamana.Hiirenkorvalla olevissa puissa iloisia lintujen ääniä, ilmassa raitistatuoksua — koko luonto täynnä ihanaa kesää ennustavaa kevättä.
"Voi sinua pientä raukkaa, miten hyvä sinun on olla täällä jamiten terveeksi sinä täällä tulet…" Siten tuumi pähkinäpuunalla istuva mies ja näki hengessään kauniskasvoisen pojan, jokakulki kainalosauvoilla ja odotti nyt ikävässä wieniläisessäesikaupunki-asunnossa isän takaisintuloa.
"On aika lähteä, jos tahdon palata kello kolmen junalla", sanoi hänääneensä nousten penkiltä ylös. "Siis toukokuun ensi päivinä mesaavumme tänne."
"Hyvä on, armollinen herra, kai