E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kirj.
Englanninkielestä ["The Beach of Falesá"] suomentanut Valfrid Hedman
Kariston 50 pennin romaaneja 86
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1917.
O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
I. Polyneesialaiset häät.
II. Panna.
III. Lähetyssaarnaaja.
IV. Paholaistehdas.
V. Yö viidakossa.
I. Polyneesialaiset häät.
Näin tuon saaren ensi kertaa, kun ei enää ollut yö eikä vielä aamu.Kuu oli laskemassa länteen, mutta kumotti yhä leveänä ja kirkkaana.Idässä aivan päivänkoiton keskimailla säteili aamutähti timanttinavaaleanpunaisissa puitteissa. Maatuuli puhalsi kasvoihimme, tuodenväkevää villin limoonin ja vaniljan tuoksua, muita virtauksiavoimakkaampana; ja sen kylmä viima sai minut aivastelemaan.Sivumennen sanoen olin elänyt vuosikausia matalalla saarella lähelläpäiväntasaajaa enimmäkseen yksinäni alkuasukasten parissa. Nyt odottiminua uusi, kokemus: täkäläinen kielikin olisi minulle aivan outoa;ja näiden metsien ja vuorten näkeminen sekä niiden harvinainen tuoksuvirkisti vertani.
Kapteeni sammutti kompassikaapin lampun.
— Tuolla, — sanoi hän, — tuolla tupruaa savua, herra Wiltshire,riutan aukeaman takaa. Se on Falesa, siellä on tuleva asemanne,viimeinen kylä itäänpäin! Ketään ei asu tuulen puolella … en tiedämiksi. Ottakaa kaukoputkeni, niin voitte eroittaa asunnot.
Otin tähystimen, ja rannat hypähtivät lähemmäksi. Silloin näinmetsän tiheiköt ja rantaa vasten murtuvat hyrskyt, ja puiden välistäpilkistivät huoneiden ruskeat katot ja mustat sisustat.
— Osuuko silmäänne valkoinen täplä tuolla idän puolella? — jatkoikapteeni. — Se on teidän asuntonne. Korallista rakennettuna se kohoaakorkealle, ja kuistilla mahtuisi kolme kävelemään rinnakkain; paraskauppa-asematalo Etelämeren saarilla. Kun vanha Adams näki sen, puristihän kättäni. "Olen joutunut tänne mukaville oloille", hän sanoi."Niin olette", vastasin minä, "ja oli aikakin!" Johnny-parka! Ennähnyt häntä senjälkeen kuin yhden kerran, ja silloin hän olimuuttanut säveltään … ei voinut tulla toimeen alkuasukasten taivalkoihoisten kanssa tai mitä lieneekään ollut; ja kun sitte taaskäväisimme siellä, oli hän kuollut ja kuopattu. Minä otin ja pistinkepakon hänen haudalleen: "John Adams, kuoli kahdeksantoistasataakuusikymmentäkahdeksan. Mene sinä ja tee samaten." Kaipasin sitämiestä. En minä koskaan mitään erityistä vikaa Johnnyssä nähnyt.
— Mihin hän kuoli? — kysyin.
— Jonkinlaiseen tautiin, — sanoi kapteeni. — Näkyy kohdanneen häntääkkiä. Yöllä kuuluu nousseen vuoteeltaan, hörppi Kivunkuolettajaa jaKennedyn Keksintöä. Ei auttanut: sellaiseen setkeen ei Kennedykääntepsinyt. Sitten oli hän yrittänyt avata katajaviina-laatikkoa. Eiapua siitäkään: ei ollut kylliksi väkevää. Senjälkeen oli hän kaiketipistäytynyt ulos, juossut kuistille ja kupsahtanut käsipuun yli. Kunhänet seuraavana päivänä löydettiin, oli hän pähkähullu … hoki kaikenaikaa, että joku oli kastellut hänen kopraansa. ["Kopraksi" nimitetäänkuivattua kookospähkinän sisustaa, jota tuodaan Etelämeren saariltayleisimpänä kauppatavarana. Suom.] John-rukka.
— Pidettiinkö sitä saaren vikana? — tiedustin minä.
— No, kyllähän sitä saaren viaksi sanottiin tai vaivaantumisensyyksi tai joksikin muuksi, — vastasi hän. — Minä en kuitenkaan olekoskaan kuullut,